Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Pressmeddelanden 2015

Kenelle vuoden 2015 Kolkutin? (Keski-Suomen ELY-keskus)

Kenelle vuoden 2015 Kolkutin? Ehdotuksia Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinnon saajaksi otetaan nyt vastaan.

Onko naapurisi saanut koko taloyhtiön miettimään energiankulutustaan? Onnistuiko päiväkodin tempaus niin, että vanhemmatkin ryhtyivät lajittelemaan entistä tarkemmin? Saiko kaverisi tuttavapiirin siirtymään auton ratista pyörän satulaan? Tunnetko jonkun, joka onnistui edistämään kestävää kehitystä erityisen hienosti?

Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinnon Kolkuttimen saajaa etsitään jälleen. Tällä kertaa palkitaan erityisen ansioitunut ympäristökasvatusteko. Isotkin kestävän kehityksen haasteet ratkaistaan teko kerrallaan, eikä ilman pieniä tekoja synny suuriakaan.

Palkittava voi olla yksityinen henkilö, yritys, kunta, järjestö, koulu tai muu oppilaitos, luokka, oppilaitos, päiväkoti, kerho tai muu yhteisö. Ympäristökasvatusteko on voinut kohdistua minkäikäisiin ihmisiin vain. Olennaista on se, että teolla on ollut vaikutusta ihmisten asenteisiin, tietoihin, taitoihin ja käyttäytymiseen – ympäristövastuullisuutta lisäävällä tavalla.

Ehdotukset viimeistään 18.10.

Ehdotukset palkittavasta tahosta tulee tehdä viimeistään sunnuntaina 18.10. sähköisellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta www.ksymparistokasvatus.fi. Ehdottaa voi myös itseään tai omaa organisaatiotaan.

Kilpailun tuomaristo valitsee yhden palkittavan. Tämän lisäksi se voi jakaa kunniakirjoja 1–3 muulle toimijalle. Tuomaristo koostuu vastikään valittujen Keski-Suomen ympäristökasvatuksen kehittämiskeskusten edustajista. Palkintona jaetaan taitelija Samuli Alosen "Kolkutin"-teos. Palkitsemistilaisuus järjestetään kasvatus- ja opetusalan suurtapahtumassa KEOS2015:ssa lauantaina 14.11.2015 Jyväskylän Paviljongissa.

Palkinnon jakamisesta vastaa Keski-Suomen ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmä KYKY, joka on toiminut vuodesta 2006 asti ympäristökasvatuksen edellytysten parantamiseksi ja ympäristökasvattajien tukemiseksi maakunnassa. KYKYn koollekutsujana toimii Keski-Suomen ELY-keskus. KYKY-ryhmä haluaa nostaa Kolkutin-palkinnon avulla esiin kannustavia esimerkkejä sekä kiittää ansiokkaita toimijoita tärkeästä työstä.

Kolkutin jaetaan nyt kolmannen kerran. Ensimmäisen Kolkuttimen sai Jyväskylän luontokoulu vuonna 2009 ja toisen laukaalainen Hakolan tila vuonna 2013. Kolkutin on tarkoitus jakaa vastaisuudessa joka toinen vuosi.

Lisätietoja:

KYKY-ryhmän varapuheenjohtaja ja tuomariston jäsen, koordinaattori Anna Sarkkinen, JAPA ry, p. 040 593 8541 (2.10.-7.10. Kati Kankainen samasta numerosta), [email protected]

KYKY-ryhmän ja tuomariston jäsen, intendentti Tanja Koskela, Keski-Suomen luontomuseo, p. 0400 248 063, [email protected]

Ympäristökasvatus Keski-Suomessa (www.ksymparistokasvatus.fi)


Regional information