Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Valtakunnalliset avustukset ympäristötietoisuuden edistämiseen jaettiin (Keski-Suomen ELY-keskus)

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt ympäristöministeriön harkinnanvaraista valtionavustusta 17:lle valtakunnallisesti merkittävälle ympäristökasvatus- ja valistushankkeelle. Yhteensä avustuksia jaettiin 260 000 euroa. Tukea saivat monenlaiset hakijat pienistä yhdistyksistä kaupunkeihin ja valtakunnallisiin järjestöihin.

Määräaikaan mennessä hakemuksia tuli 43, mikä on hieman enemmän kuin viime vuonna. Haettu avustusmäärä oli yli 960 000 euroa, joten edelleenkin vain pieni osa hakemuksista voitiin rahoittaa.

Tänä vuonna hankkeilla tuetaan muun muassa ympäristöystävällisyyttä lasten ja perheiden arjen valinnoissa. Päiväkotien ja koulujen opetusta tuetaan mm. luonto- ja kulttuuriperintökasvatuksessa sekä ympäristöpainotteisella elokuvakasvatuksella. Ympäristökasvatuksen ammattilaisten työtä helpottamaan luodaan valtakunnallinen sähköinen materiaalipankki sekä vauhditetaan ammattilaisten yhteistyötä paikallis- ja aluetasolla. Kaupunkien päättäjille tarjotaan valistusta ekologisesta ulkovalaistuksesta ja rakentamisen ammattilaisille kestävästä rakentamisesta.     

ELY-keskuksia koskevan asetuksen nojalla ympäristökasvatuksen valtakunnalliset koordinointi- ja asiantuntijatehtävät hoidetaan Keski-Suomen ELY-keskuksessa. Tehtävä sisältää ympäristökasvatuksen ja -valistuksen valtakunnalliset hankeavustukset.

Lista avustuksen saaneista hankkeista löytyy ymparisto.fi-palvelusta:

Lisätietoja:

Kehittämispäällikkö Anna-Liisa Kiiskinen, Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 0400 911 935, [email protected]


Regional information