Navigeringsmeny
Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Pressmeddelanden 2013

Kaakkois-Suomen ympäristön tilassa näkyy teollisuuden rakennemuutos (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksella on kolme strategista painopistettä. Yksi niistä on elinkeinoelämän monipuolistaminen ja rakennemuutoksen hallinta. Kaakkois-Suomen ympäristön tila 2013-raportti kertoo osaltaan siitä, miten tätä tavoitetta kohti on Kaakkois-Suomessa kurkotettu.

Kaakkois-Suomen metsäteollisuuskeskittymä on Euroopan laajuisestikin merkittävä pitkään vaivanneesta rakennemuutoksesta huolimatta. Osaltaan myönteistä kehitystä tukemaan on hallinnon ja teollisuuden yhteistyönä Kaakkois-Suomessa valmistunut metsäteollisuuden ympäristöstrategia. Sen tavoitteena on muun ohella päästöjen maltillinen vähentäminen, häiriötilanteiden hallinta sekä energia- ja materiaalitehokkuuden parantaminen.

CO2 päästöt ovat Kaakkois-Suomessa vähentyneet viimeisien vuosien aikana voimakkaasti. CO2-päästöt ovat vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana voimakkaasti. Kaakkois-Suomessa uusiutuvan energian osuus energiantuotannossa on valtakunnallisestikin huipputasoa, eli noin 65 prosenttia alueen kokonaisenergiantuotannosta (Etelä-Karjala 73 % ja Kymenlaakso 56 %). (linkki Aavistus.fi Ecoreg-aineistoon)

Toinen ELY-keskuksen strategisista tavoitteista on sijaintiedun hyödyntäminen. Se näkyy ympäristössä ja sen tilassa, esimerkiksi maakuntakaavoituksen kautta. Ajankohtaisia asioita alueidenkäytön ohjauksessa ovat muun muassa kaupan palveluverkko sekä yhdyskuntarakenteen ja liikenteen yhteensovittaminen.

Kolmas strateginen tavoite on vesien tilan parantaminen. Uusimman ekologisen luokituksen mukaan vesien tila on hyvä monilla Kaakkois-Suomen vesialueilla, mutta parannettavaakin riittää. Esimerkiksi Pien-Saimaan ja Suomenlahden vesistökuormitusta on alennettava. Onneksi Suomenlahden tilassa on näkyvillä myös positiivisia merkkejä.

Linkki valtakunnalliseen tiedotteeseen

Lisätietoja

Yhdyskunnat
Alueidenkäyttöpäällikkö Harri Kuivalainen
P. 0295 029 304

Vesistöt
Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi
P. 0295 029 260

Muutokset teollisuuden ympäristökuormituksessa
Kehitysinsinööri Mika Toikka
P.  0295 029 294

Sähköposti [email protected]

Linkki Kaakkois-Suomen ympäristön tila 2013 -julkaisuun (pdf 8 Mt)

 


Regional information