Navigeringsmeny
Uutiset 2014

Nyheter 2014

Nyheter

Haminan ohikulkutie avataan ennen joulua (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

 

Viittä vaille valmiilla Haminan ohikulkutiellä tehdään vielä mm. telematiikan testauksia ennen kuin  autoilijat pääsevät uudelle tieosuudelle joulukuussa. Vaikka tietä ei siis ole vielä virallisesti avattu, järjesti Liikennevirasto 10.11.2014 E18 Haminan ohikulkutien seminaarin hankkeen sidosryhmille ja vaikuttajille. Tilaisuudessa käsiteltiin Haminan ohikulkutietä elinkeinoelämän ja maankäytön mahdollistajana.

Liikenneviraston puheenvuoron tilaisuudessa käytti pääjohtaja Antti Vehviläinen, joka korosti
E 18-tien kokonaishanketta tämän hetken merkittävimmäksi tiehankkeeksi. 1990 -luvulla Turusta aloitettu tien rakentaminen on nyt valmiina Haminan Leluun saakka. Loppuosa eli moottoritie Haminasta Vaalimaalle on kilpailutusvaiheessa ja valmista pitäisi olla vuonna 2018. Silloin on kokonaan  valmiina moottoritietasoinen tie Turusta Vaalimaalle.

Sujuvan liikenteen väylä – E18 Haminan ohikulkutie

Hankkeessa rakennetaan 15 km pitkä moottoritie Haminan pohjoispuolelle osittain valtatien 26 linjaa mukaillen mutta myös kokonaan uuteen maastokäytävään. Lisäksi hankkeeseen kuuluu Haminan sisääntuloteiden parantaminen ja mittava liikennetelematiikan rakentaminen.

Hankkeen rakennuttaja on Liikennevirasto. Kaakkois-Suomen ELY-keskus vastasi hankkeen suunnittelusta ja sille siirtyy myös tien hoitovastuu valmistumisen jälkeen. Haminan kohdan tiesuunnitelma valmistui lokakuussa 2008 ja rakentaminen käynnistyi keväällä 2011.

Valtatie 7 on osa Suomen tärkeintä kansainvälistä yhteyttä Eurooppatietä E18 ja EU:n tärkeäksi priorisoimaa ns. Pohjolan kolmion liikennejärjestelmää. Valtatien 7 rakentaminen moottoritieksi Haminan kohdalla poistaa E18-tieltä ainoan käytössä olevan kaupungin läpimenon ja liikenteellisen pullonkaulan.


Liikenneviraston pääjohtaja Antti Vehviläinen.

Johtaja Antti Rinta-Porkkunen piti Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen puheen-
vuoron.


Haminan kaupungin tervehdyksen seminaariin toivat kaupunginjohtaja
Hannu Muhonen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Kalervo Tulokas.


Haminan ohikulku -hankkeen projektipäällikkö Lars
Westermark muisti Työyhteenliittymä Haminan Kehän
projektipäällikkö Veikko Sahlmania seminaarin päätteeksi.


Haminan Teinisirkus ilahdutti energisellä esiintymisellä avajaisseminaarin
vieraita.


Kuvat: Minna Peltola ja Liikennevirasto.

 


Regional information