Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Valtatien 4 parantaminen Rantsilan taajaman kohdalla (Pohjois-Pohjanmaa)

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on aloittanut maantielain mukaisen tiesuunnitelman laatimisen valtatien 4 parantamiseksi Rantsilan taajaman kohdalla. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä Siikalatvan kunnan kanssa. Suunnitelma sisältää maantien 807 (Paavolantien) ja maantien 18579 (Kärsämänkyläntien) liittymien porrastamisen, uuden kevyen liikenteen alikulkukäytävän ja meluesteiden rakentamista taajaman kohdalla.

Kohteesta on tehty vuonna 2006 tiesuunnitelma, joka päivitetään vastaamaan nykyistä tiesuunnittelun ohjeistusta.

Suunnitelman tavoitteena on liikenneturvallisuuden ja toimivuuden lisääminen taajaman kohdalla.

Suunnittelutyö on käynnistynyt valmistelevilla toimenpiteillä heinäkuussa 2016.  Tiesuunnitelma-luonnoksia esitellään kaikille avoimessa yleisötilaisuudessa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana syksyn 2016 aikana.

Tiesuunnitelman valmistuttua marraskuussa 2016 suunnitelma lähetetään maantielain mukaiseen käsittelyyn. Tässä maantielain mukaisessa käsittelyssä tiesuunnitelmasta pyydetään lausunnot eri viranomaisilta sekä Siikalatvan kunnalta. Ennen lausuntojen antamista tiesuunnitelma asetetaan nähtäväksi, jolloin asianosaisilla on mahdollisuus jättää muistutus suunnitelmasta. Lausuntojen ja muistutusten käsittelyn jälkeen Liikennevirasto antaa suunnitelmasta hyväksymispäätöksen. Tiesuunnitelman valmistuttua hankkeesta laaditaan rakennussuunnitelma, joka valmistuu helmikuussa 2017.

Hankkeen alustava rakennuskustannusarvio on noin 2,8 milj. € (alv 0 %). Rakentaminen toteutetaan todennäköisesti vuosina 2017-2018.
 


Lisätietoja

Ari Kuotesaho, puh. 0295 038 259, Pohjois- Pohjanmaan ELY-keskus,
Aimo Lehmikangas, puh. 044 511 8601, Siikalatvan kunta,
Keijo Körkkö, puh. 040 865 6676, Plaana Oy.


Regional information