Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Työttömyys edelleen viime vuotista alemmalla tasolla (Lappi)

Lapissa on tänä vuonna ollut joka kuukausi vähemmän työttömiä kuin viime vuonna. Heinäkuun lopussa työttömänä oli 14 610 työnhakijaa, mikä on 345 (-2 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ilahduttavaa on, että nuorten alle 25 -vuotiaiden työttömyys alenee kokonaistyöttömyyttä enemmän: heinäkuussa nuoria työttömiä oli 10 % vähemmän kuin viime vuonna.

Työttömyys vähenee huolimatta siitä, että aktivointiasteeseen laskettavien palveluiden piirissä olevien määrä on ollut joka kuukausi alempi kuin viime vuonna. Työttömiä oli heinäkuun lopussa viime vuotista vähemmän kaikissa muissa seutukunnissa paitsi Rovaniemellä. Työttömyys aleni suhteellisesti eniten Pohjois-Lapissa ja määrällisesti eniten Kemi-Tornio -alueella.

Lapissa oli heinäkuussa avoinna 2 150 TE-toimistoon ilmoitettua työpaikkaa. Suurin osa avoimista työpaikoista oli yrityksissä.

Lapin ELY-keskuksen kesäkuun 2016 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

 

Lisätietoja:


Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, 0295 037 103

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Marja Perälä, 0295 039 636

Seuraava työllisyyskatsaus (elokuu 2016) julkaistaan 20.9.2016.

Linkit:
Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

Työnvälitystilastotietoja ELY-keskuksittain, seutukunnittain TEM:n ToimialaOnline –palvelusta: www.toimialaonline.fi/ polkua Tilastokanta – Työmarkkinat – Työnvälitystilastot.


Regional information