Navigeringsmeny
Tiedotteet 2016

Pressmeddelanden 2016

Pressmeddelanden 2016

Natura 2000 -verkoston tietoja päivitetään - Pirkanmaalle ei uusia Natura-alueita (Pirkanmaa)

Valtakunnallinen Natura 2000 -verkostoon liittyvä kuuleminen järjestetään 1.9.-30.9.2016.

Pirkanmaalla kuultavana oleva aineisto koskee Natura 2000 -verkostoon jo kuuluvien alueiden muuttuneita luonnontieteellisiä tietoja. Lähes kaikkien kohteiden tietoja on päivitetty vastaamaan alueella tapahtunutta kehitystä ja tarkentuneita laji- ja luontotyyppitietoja.

- Esityksen mukaan pirkanmaalaisten Natura 2000 -alueiden rajauksia ei ole muutettu, eikä maakuntaan olla myöskään perustamassa uusia tai poistamassa vanhoja Natura 2000 -alueita, toteaa Pirkanmaan ELY-keskuksen ylitarkastaja Marita Saksa-Lapikisto.

Natura 2000 -verkostoon kuuluu Pirkanmaalla yhteensä 122 kohdetta, joiden yhteispinta-ala on 49 100 hehtaaria. Uusia luontotyyppejä (esim. suot, luonnonmetsät ja lehdot) on lisätty noin 60 kohteelle, lisäksi luontotyyppien pinta-aloja on tarkennettu. Lajiston osalta eniten muutoksia on linnustotiedoissa, joissa on nyt entistä kattavammin voitu hyödyntää sähköisiin havaintojärjestelmiin kertyneitä tietoja. Parinkymmenen lintukosteikon tietoja on voitu päivittää vastaamaan kohteen linnuston nykytilannetta.

Natura 2000 -verkostoon kuuluvilla alueilla tai niiden läheisyydessä tehtävät toimenpiteet eivät saa heikentää alueen suojeluperusteita. Tietokantapäivityksessä lisätyt luontotyypit tai lajit tulevat vastaavalla tavalla heikentämiskiellon piiriin kuin niillä jo ennestään olleet suojeluarvot. Suojeluarvot on myös huomioitava, kun arvioidaan erilaisten hankkeiden ja suunnitelmien vaikutusta Natura-alueisiin.

Natura 2000 -tietokantaa on tarpeen päivittää säännöllisesti, koska Natura 2000 -alueiden lajien ja luontotyyppien tiedot muuttuvat suojelu- ja hoitotoimien sekä luontaisen kehityksen seurauksena. Päivittäminen koskee kaikkia EU:n jäsenvaltioita, joista 21 on jo päivittänyt Natura-verkoston tietokannan kuluneen vuoden aikana.

Aineistoihin voi tutustua 1.9. alkaen

Natura 2000 -alueiden uusiin tietoihin voi tutustua 1.9.2016 alkaen verkossa olevan karttapalvelun avulla: ym.fi/Natura2000kuuleminen. Lisäksi Pirkanmaan kohteiden tietoihin voi tutustua Pirkanmaan ELY-keskuksessa 1.9.- 30.9. (Tampere, Yliopistonkatu 38).

Mikäli haluaa ottaa kantaa tietyn alueen tietojen päivittämiseen tai saada lisätietoja, voi jättää Pirkanmaan ELY-keskuksen kirjaamoon kirjallisen kannanoton 30.9.2016 mennessä (kirjaamo.pirkanmaa(at)ely-keskus.fi). Tietojen päivittämisestä päättää aikanaan valtioneuvosto.

Pirkanmaan Natura 2000 -alueiden tietoja on täydennetty mm. täplälampikorennon osalta. Kuva: Marja-Liisa Pitkänen, Pirkanmaan ELY-keskus

Lisätietoja:

ym.fi/Natura2000kuuleminen

Pirkanmaan ELY-keskus:

  • Ylitarkastaja Marita Saksa-Lapikisto puh. 0295 036 377
  • Yhdyskunnat ja luonto -yksikön päällikkö Mari Rajala puh. 0295 036 373

Sähköpostit ovat muotoa [email protected].


Regional information