Regional information

Nyheter 2022

Yritystarina: Nuorten yrittäjien pelistudio, Normogames (Kaakkois-Suomi)

Kotkalainen Startup-yritys Normogames, on vuonna 2022 perustettu opiskelijalähtöinen pelistudio. Normogamesin perustajajäsenet Niko Viitiö, Samuli Kosonen, Ott Otsla, Jaakko Mela ja Ilmari Salmi tapasivat toisensa opiskellessaan peliohjelmoinnin insinööritutkintoa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa, XAMKissa.

Mutkia matkassa

Nuorten yrittäjien polku pelialalle ei kuitenkaan ole ollut täysin suoraviivainen. Normogamesin toimitusjohtaja, Niko Viitiö kertoo olevansa koulutukseltaan autoasentaja, mutta harrastaneensa ohjelmointia muutaman vuoden, ennen tämänhetkisiä opintoja. Äänisuunnittelusta vastaava Jaakko Mela puolestaan toteaa, ettei hänenkään tiensä pelistudion perustajaksi vastannut alkuperäisiä urasuunnitelmia. 

Jaakko Mela: ”Ensimmäinen ammattini oli lähihoitaja, perustason ensihoitajan koulutuksella. Sitten opiskelin muusikoksi Koulutuskuntayhtymä Ekamilla. Valmistuin 2020, joka ei ollut kovin hyvä vuosi valmistua muusikoksi.  Muusikoksi valmistumisen jälkeen tein taas vähän aikaa lähihoitajan hommia ja ajattelin, että johonkin korkeakouluun olisi kiva päästä, ja löysin Xamkin peliohjelmoinnin insinööritutkinnon. Siellä sitten tutustuin näihin sankareihin, ja nyt ollaankin sitten samassa veneessä.”

Ensin rentoja ammuntapelejä

Studion pelit ovat tähän asti keskittyneet rennohkoihin ensimmäisen persoonan ammuntapeleihin, sillä tiimistä löytyy kokemusta kyseisestä genrestä huimasti.

”Pelien suunnitteluprosessissa mennään kuitenkin idean mukaan ja ollaan avoimia kaikille eri genreille”, Jaakko kertoo.

Normogamesin tuorein teos The Riflemen, voitti vuonna 2022 The Finnish Game Awards -palkintogaalan vuoden opiskelijapeli kilpailun sekä *ship Startup Festivalin Etelä-Kymenlaakson paras startup -palkinnon. The Riflemen on tarkoitus julkaista myöhemmin vuonna 2023, jonka jälkeen työpöydälle siirtyy Kalevala. Kalevala palkittiin vuoden 2023 *ship Startup Festivalin Pitch Captain -kilpailussa 3. sijalla. Sama peli toi voiton Normogamesille, Etelä-Kymenlaakson paras Startup -palkinnon.

Normogames, vasemmalta Ott Otsla, Samuli Kosonen, Niko Viitiö, Ilmari Salmi, Jaakko Mela.

Yrityspalvelujen tuelle tarvetta

Normogamesin perustajista, kellään ei ollut aiempaa kokemusta yrittäjyydestä, siispä Team Finland -verkoston tarjoamille yrityspalveluille on ollut erityisesti tarvetta.

”Aluksi lähdettiin Xamkin opettajien kanssa juttelemaan, että haluttaisiin perustaa yritys ja he ohjasivat meidät Cursoriin. Perustamisvaiheessa ravattiin paljon Cursorin ja Xamkin välillä. Ennen oman yrityksen perustamista, kirjoitettiin muun muassa harjoittelusopparit Xamkin Risico – Innovaatioekosysteemeistä uutta liiketoimintaa Kymenlaaksoon -hankkeelle. Hankkeen avulla voitiin tehdä harjoittelu omalle yritykselle ja saatiin toimitilat useaksi kuukaudeksi sekä saatiin kerran viikossa mentorointia. Lisäksi Xamkin järjestämän *ship Startup Festivalin ja Xamkin Startup Fundin kautta ollaan saatu rahoitusta 6000 euroa”, Niko muistelee.

Suurin apu sopimusten ja rahoitusten hakemiseen

Cursor Oy on Kotkan-Haminan seudulla toimiva elinkeinoyhtiö, joka on auttanut Normogamesia hyvin laajasti. Eniten apua nuoret yrittäjät ovat kuitenkin omien sanojensa mukaan tarvinneet erilaisten sopimusten ja rahoituksen hakemisen kanssa, joiden parissa Cursorin asiantuntijat ovat aina auttaneet nopeasti ja laadukkaasti. Lisäksi vuoden 2022 *ship Startup Festivalin menestyksen kunniaksi Kotkan kaupunki ja Cursor sponsoroivat Normogamesille oman toimiston, Cursor Oy:n hallinnoimasta yrityskiihdyttämöstä Starttisatamasta.

”Cursorissa on ollut se hienoa, että jos menee kysymään jonkin kysymyksen, niin sieltä saa vastauksen lisäksi selityksen eli vähän niin kuin opetetaan se asia, jos on kiinnostusta siihen. Henkilökunta on ollut tosi avoimia ja sosiaalisesti hyvin lahjakkaita ihmisiä, että sinne on ollut helppo mennä, eikä ole tarvinnut pelätä, että ei tiedä tai ymmärrä jotain asiaa, vaikka asia olisikin päivänselvä.  Ja aina on voinut lähestyä ketä vaan Cursorilla”, Jaakko toteaa.

Rahoitusta Normogames on saanut Xamkin lisäksi William ja Ester Otsakorven säätiöltä, sekä ELY-keskukselle on lähetetty rahoitushakemus kansainvälistymistä varten. Seuraavan projektin alkaessa tarkoituksena on hakea Business Finlandin Innovaatioseteliä sekä TEMPO-rahoitusta tuotekehitykseen. Lue yrityksen kehittämisavustuksesta verkkosivulta Yrityksen kehittämisavustus (ely-keskus.fi)

Yrityspalveluiden pariin helppo hakeutua

Normogamesin mielestä yrityspalveluiden pariin on ollut kaiken kaikkiaan helppo hakeutua, mutta se on vaatinut tietyn määrän oma-aloitteisuutta. Cursorin ja Xamkin tuki sekä apu on koettu todella tärkeäksi. ELY-keskus puolestaan on ollut helposti lähestyttävä toimija, jossa ihmiset ovat olleet mukavia, mutta ensikertalaisina hakemuksien täyttö on koettu vaikeaksi. Vaikka hakemusten kanssa on ollutkin omat haasteensa, ei hakemuksia tulisi Jaakon mielestä kääntää ns. arkikielelle, sillä ”yrittäjän tulee tietää hakemuksissa ilmi tulevat sanat ja asiat”.  

Yrityspalveluiden käyttöä Niko ja Jaakko suosittelevat kaikille yrityksille vahvasti.

”Jos pitää valita käyttääkö yrityspalveluja vai ei, niin tyhmä saa olla, jos niitä ei käytä tai sitten ihan hemmetin hyvä”, Niko toteaa. ”Ja sitten jos luulee osaavansa kaiken, nii kannattaa ehkä vetää peli seis ja katsoa hetken peiliin”, Jaakko lisää naurahtaen.

Normogames.com

Teksti: Mikko Vihanto.
Kuva: Tero Oinanen.