Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Työttömien määrä lisääntyi joulukuussa Satakunnassa (Satakunnan ELY-keskus)

Satakunnan työllisyyskatsaus 12/2015

Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.1.2016 klo 9.00

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella oli työnvälitystilaston mukaan joulukuun lopussa työttömiä työnhakijoita runsaat 15 700, mikä on lähes 1 900 enemmän kuin kuukausi sitten. Lomautettuna oli lähes 1 900 henkeä. Työttömien osuus työvoimasta oli 15,2 %. Työttöminä työnhakijoina oli miehiä noin 9 000 ja naisia runsaat 6 700. Satakunnassa työttömien työnhakijoiden määrä on lisääntynyt yli 700:lla viime vuoden joulukuusta. Lomautettuja oli lähes 200 enemmän kuin vuosi sitten.

Satakunnan TE-toimistossa oli joulukuun aikana avoinna lähes 2 000 työpaikkaa. Kuukauden takaisesta määrä on hieman laskenut mutta lisääntynyt vuoden takaisesta lähes 700:lla. Avoimet paikat lisääntyivät viime vuodesta lähes kaikilla aloilla. Määrällisesti suurinta lisäys oli palvelu- ja myyntityössä sekä erityisasiantuntijatehtävissä. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoon joulukuun aikana lähes 1 000 ja paikkoja täytettiin vajaat 200.

Satakunnan työllisyyskatsaus kokonaisuudessaan

Työllisyyskatsausta koskevat lisätiedot

Satakunnan ELY-keskus:

  • Tutkija Merja Mannelin                           puh. 0295 022 112
  • Ylijohtaja Marja Karvonen                      puh. 0295 022 111

Satakunnan TE-toimisto:                            

  • Johtaja Juhani Sundell                          puh. 0295 022 117
  • (vaihde)                                                     puh. 0295 045 000

Toimipaikat: Pori, Harjavalta, Kankaanpää ja Rauma   

 


Alueellista tietoa