Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Sinilevätilanne normaali Pirkanmaalla (Pirkanmaan ELY-keskus)

Tällä viikolla Pirkanmaan valtakunnallisilla levähavaintopaikoilla on havaittu hieman sinilevää seitsemässä eri pisteessä. Sastamalan Houhajärvessä sinilevää on esiintynyt koko kesän ajan ja Liekoveden leväesiintymä on jatkunut kaksi viikkoa. Samoin Pirkkalan Vähäjärvessä sinilevät ovat olleet rannankäyttäjien harmina kahden viikon ajan. Nokian havaintopisteillä Pyhäjärven Lehtiniemessä , Tottijärvessä ja Vihnusjärvessä tehtiin kesän ensimmäiset havainnot. Lempäälässä sijaitsevalla Mäyriänrannalla on havaittu sinilevää jo yli kuukauden ajan. Pirkanmaan 40:stä havaintopisteestä 30 on edelleen säästynyt sinileväesiintymiltä.

Sinileväesiintymät ovat usein paikallisia ja levätilanne voi muuttua nopeasti tuuli- ja sääolosuhteiden mukaan. Leväseurannan havainnot kertovat havaintopaikan levätilanteen kyseisenä ajankohtana. Järven eri osissa ja muissa vesistöissä tilanne voi olla erilainen.

Sinilevät ovat luonnollinen osa vesien eliöstöä, ja niitä esiintyy vesissä pieniä määriä ympäri vuoden monien muiden mikroskooppisen pienten levien tavoin. Sinileviä on myös vähäravinteisissa vesissä. Runsaat sinileväesiintymät haittaavat vesien käyttöä monella eri tavoin mahdollisen myrkyllisyyden vuoksi.

Viikoittaiset levähavainnot voi tarkistaa Järviwiki-verkkopalvelusta, jonne voi myös lisätä omia havaintojaan.

Lisätietoja:

  • Pirkanmaan ELY-keskus
    Yksikön päällikkö Matti Saura
    puh. 0295 036 170
    matti.saura(at)ely-keskus.fi

Alueellista tietoa