Nyheter 2021

Regional information

Nyheter 2020

Puruveden alueelle on valmistunut vesienhoidon yleissuunnitelma (Etelä-Savo)

Puruveden alueella on viime vuoden aikana valmisteltu laajassa yhteistyössä paikallisten ja alueellisten toimijoiden kesken vesienhoidon yleissuunnitelmaa, jonka avulla halutaan aktivoida vesistöjen kunnostus- ja hoitotoimia. Työn tilaajana oli Etelä-Savon ELY-keskus ja kokoamisesta vastasi Ramboll.

Erityislaatuisen Puruveden hyväksi tehty pitkäjänteinen ja valtakunnallisesti erityislaatuinen työ näkyi työn tekemisen aikana paikallisena intona ja kiinnostuksena. Suunnitelmaan tunnistettujen toimenpiteiden avulla halutaan turvata Puruveden erinomainen vedenlaatu ja säilyttää kalaston tila.

Puruvedellä suunnitelman toimenpiteet painottuvat hajakuormituksen hallintaan, joita oli yli puolet kaikista tunnistetuista toimenpiteistä. Keskeisenä nähtiin myös tarve vesiensuojelun toiminnan tiivistämiseen, koordinaatioon sekä vesienhoitotyön pysyvyyden turvaamiseen. Tarvetta tukevaksi toimenpiteeksi tunnistettiin esiselvitys yhteistyöorganisaation toteutusmallista, jonka pohjalta on mahdollista päättää mahdollisen organisaation perustamisesta. Puruveden alueella tunnistettiin muiden alueiden tavoin vesien tilaan ja toimenpiteiden vaikuttavuuden seurantaan liittyviä tarpeita. Pitkäaikaisen seurannan järjestämisen ja kohdentamisen haasteet pätkittäin toteutettavien hankkeiden maailmassa ovat valtakunnallisia.

Suunnitelmassa tunnistettiin yhteensä 83 toimenpidettä vesien tilan hyväksi. Toimenpiteiden toteutuksen karkea kustannusarvio on yhteensä 1,8 milj. euroa. Jokaiselle toimenpiteelle pyrittiin tunnistamaan myös edistämisen kannalta keskeisiä tahoja. Valmis vesienhoidon yleissuunnitelma

Puruveden kalatalousalueelle on ladattavissa kalatalousalueen verkkosivuilta. Suunnitelman toivotaan innostavan paikallisia toimijoita toteuttamaan vesienhoitohankkeita Puruveden alueella.

Vesiensuojelun yleissuunnitelmia on laadittu Etelä-Savon alueella kaikkiaan 11. Suunnitelmat rajautuvat kalatalousalueiden rajausten mukaisesti. Suunnitelmien laadinta on osa ympäristöministeriön käynnistämää vesiensuojelun tehostamisohjelmaa, jonka tavoitteena on vesien hyvä ja erinomainen tila.

Kunkin kalatalousalueen alueelle koottiin suunnittelutyön tueksi työryhmät, joissa oli mukana ELY-keskuksen asiantuntijoiden, kunkin alueen suunnitelmaa laativan konsultin lisäksi paikallisia ja alueellisia toimijoita. Suunnitelmissa on nostettu esiin kunnostusta tarvitsevia kohteita ja esitetään toimenpiteitä, joilla vesien tilaa voidaan parantaa.

Ramboll on ollut laatimassa vesienhoidon yleissuunnitelmia neljän kalatalousalueen alueelle. Alueet ovat Puruvesi, Korpijärvi-Kuolimo, Mäntyharju-Vuohijärvi sekä Heinäveden reitti. Suunnitelmien laadinta käynnistyi keväällä 2020 ja suunnitelmat ovat nyt valmistuneet.

Linkki:

Lisätietoja vesienhoitosuunnitelmista Rambollissa:

Projektipäällikkö, limnologi Anna Hakala p. 040 551 6466, anna.hakala(at)ramboll.fi
Limnologi Anne-Marie Hagman, p. 040 610 8015, anne-marie.hagman(at)ramboll.fi

Lisätietoja vesienhoitosuunnitelmista Etelä-Savon ELY-keskuksessa:

Vesistöasiantuntija Elina Häikiö, p. 0295 016 575, elina.haikio(at)ely-keskus.fi (paikalla 12.7.2021)