Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Kalimenojan vedenlaatua ja kuormitusta selvitetään

Ylikiimingin, Kiimingin, Haukiputaan ja Oulun alueilla virtaavan Kalimenojan vesistöalueen tilaa ja vesistöön tulevaa kuormitusta selvitetään juuri käynnistyneellä KaliVesi-hankkeella. Hankkeen rahoittajina toimivat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Oulun kaupunki ja Oulun yliopisto. Kolme vuotta kestävän hankkeen käytännön toteutuksesta vastaa Oulun yliopiston vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö.

Hankkeessa selvitetään vedenlaatukartoituksin vedenlaadun ajallista ja paikallista vaihtelua joen latvoilta ja sivuojilta aina vesistöalueen suulle saakka. Tuloksia verrataan paikkatietoon mm. toimintojen sijoittumisesta ja valuma-alueen ominaisuuksista. Lisäksi Kalimenojan valuma-alueelle tehdään valuma-aluemalli, jolla voidaan mallintaa hydrologiaa ja vedenlaatua alueella.

Hanketta varten on jo rakennettu kolme jatkuvatoimista vedenlaadun mittauspistettä, joista otetaan myös vesinäytteet kahden viikon välein. Tulokset tallennetaan ympäristöhallinnon Hertta-tietokantaan, mistä ne ovat kaikkien nähtävissä. Hertta-tietokanta on osa Suomen ympäristökeskuksen avoimia ympäristötietojärjestelmiä, joihin voi kirjautua osoitteessa http://www.syke.fi/fi-FI/Avoin_tieto/Ymparistotietojarjestelmat.

Hanketta varten toivomme saavamme paikallista tietoa Kalimenojasta ja sen valuma-alueesta paikallisilta asukkailta, toimijoilta, virkamiehiltä sekä järjestöiltä. Paikallinen tieto on tärkeää, jotta voimme kohdistaa vedenlaadulliset mittaukset oikeille alueille valuma-alueella.

Tiedon keruuta varten pyytäisimme teitä vastaamaan seuraaviin kysymyksiin joko sähköpostilla tai puhelimitse:

Mitkä teidän käsityksenne ja tietonne mukaan aiheuttavat kuormitusta ja vesistövaikutusta Kalimenojaan (maankäyttö, teollisuus, asutus, joku muu)?

  • Yksilöi kohteet sekä alueet
  • Millä alueella Kalimenojassa olet havainnut vedenlaadullisia tai muita ongelmia?
  • Missä kohdissa Kalimenojaa olet havainnut rauta sakkaumaa (sivupurot, ojat)?
  • Miten vedenlaatu on käyttäjän näkökulmasta muuttunut viime vuosina?
  • Mitä muutoksia tiedät maankäytössä tapahtuneen viime vuosina?
  • Mitä toimenpiteitä tulisi tehdä Kalimenojan vedenlaadun parantamiseksi?
  • Muita kommentteja tai toiveita hankkeelle?

Lisätietoja:

Tutkijatohtori Hannu Marttila, hannu.marttila(at)oulu.fi. p. 0294 48 4393
Tohtorikoulutettava Markus Saari, markus.saari(at)oulu.fi, p. 040 9354 594


Alueellista tietoa