Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Jäät ovat vahvistumassa Etelä-Savon maakunnan alueella (Etelä-Savon ELY-keskus)

Etelä-Savon ELY-keskus mittasi 8.1.2014 jäiden paksuuksia muutamalla järvellä maakunnan etelä- ja länsipuolella. Kohteet olivat  Ristiinan Yövesi, Mäntyharjun Korpijärvi ja Pyhävesi sekä ja Pertunmaan Peruvesi. Mittaukset tehtiin noin 100 metrin päässä rannasta.

Jääpeitteen kokonaispaksuus oli kaikissa kohteissa 24 cm. Jää muodostui pääosin teräsjäästä, joten jään laatu oli hyvä. Heikompaa kohvajäätä esiintyi yleisesti 0-1 cm. Pertunmaan Peruvedellä kohvajäätä oli kuitenkin 7 cm ja teräsjäätä 17 cm.

Jäät ovat ajankohtaan nähden hieman (1-3 cm) keskimääräistä ohuempia.

Sääennusteen mukaan pakkaset kiristyvät jälleen viikonloppuna Etelä-Savossa, joten olosuhteet jäiden vahvistumiselle ovat otolliset. Jään päällä oleva lumikerros on toistaiseksi ollut suhteellisen ohut, vaikkakin lumipeitteen paksuus on kasvamaan päin. Mittaushetkellä 8.1. jään päällä oli lunta 4-6 cm.

Liikkumista tulee välttää erityisesti virtaavissa kohdissa kuten salmipaikoissa.

Lisätietoja:

Erikoissuunnittelija Juho Kotanen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 192


Alueellista tietoa