Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskus on valittanut vesihuoltolaitoksen jätevesiverkoston toiminta-alueen supistamisesta Lapualla (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen Lapuan kaupunginvaltuuston päätöksestä supistaa vesihuoltolaitoksen jätevesiverkoston toiminta-aluetta Hellanmaassa. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan toiminta-alueen supistaminen ei ole vesihuoltolain mukaista.

Hellanmaassa on tiivistä kylämäistä asutusta ja kiinteistöt sijaitsevat pääosin nauhamaisesti Hellanmaantien molemmin puolin. Alueella toimii myös yrityksiä, joiden työllistävä vaikutus on merkittävä. Hellanmaa sijaitsee Löyhinkiluoman ja Lapuanjoen valuma-alueella. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan alueella on suurehkosta asukasmäärästä sekä ympäristönsuojelullisista ja terveydensuojelullisista syistä johtuva tarve keskitetylle jätevesiverkostolle.   

Hellanmaan alueelle on suunniteltu keskitetty jätevesiverkosto, jonka toteutuminen keskeytyi alkuvuodesta. ELY-keskus oli varautunut myöntämään hankkeen toteuttamiseksi vesihuoltoavustusta.   

Lisätietoja:

  • Anu Schulte-Tigges
    Suunnittelija
    Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, vesistöyksikkö
    Puh. 0295 027 929

Alueellista tietoa