Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Jo yli 900 pirkanmaalaista kotitaloutta on saanut tukea öljylämmityksen vaihtamiseen (Pirkanmaa)

Öljylämmitteisille kotitalouksille on myönnetty nyt vuoden verran valtion tukea lämmitysmuodon vaihtamiseen. Tuki on osa kestävää elvytystä, ja sen avulla tavoitellaan niin työpaikkoja kuin päästövähennyksiä. Pirkanmaalaiset ovat vaihtaneet öljylämmityksen pääsääntöisesti ilma-vesilämpöpumppuun tai maalämpöön.

Kuvituskuva.

Pirkanmaalla arvioidaan olevan yli 10 000 öljylämmitteistä, vakituisessa asuinkäytössä olevaa pientaloa. Tilastokeskuksen mukaan maakunnassa on öljylämmitteisiä pientaloja kaikkiaan noin 23 000, mutta asiantuntija-arvioiden mukaan vain noin puolet on ympärivuotisesti asuttuja.  Moneen muuhun maakuntaan verrattuna öljylämmitys on ollut Pirkanmaalla varsin suosittua.

Syyskuusta 2020 lähtien valtio on kannustanut öljylämmitteisten pientalojen omistajia lämmitysmuodon vaihtoon 4 000 ja 2 500 euron avustuksilla. Tukea on myöntänyt koko maassa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

- Öljylämmityksen päästöjen arvioidaan olleen vuonna 2020 Pirkanmaalla noin 175,7 kt hiilidioksidiekvivalenttia, mikä vastaa noin kolmasosaa pirkanmaalaisten henkilöautojen päästöistä, kertoo päästölaskennan erityisasiantuntija Beata Heikkonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Hiilidioksidiekvivalentti kuvaa ihmisten aiheuttamien kasvihuonekaasujen yhteenlaskettua ilmastovaikutusta. Pirkanmaan laskelmista vastaava Heikkonen arvioi, että öljylämmityksestä luopumalla voidaan realistisesti saavuttaa noin 120–140 kilotonnin pysyvä päästövähennys.

- En pidä todennäköisenä, että kaikki öljylämmitteiset pientalot siirtyisivät ei-fossiiliseen lämmitykseen vuoteen 2030 mennessä, Heikkonen toteaa.

Avustuksia myönnetty ympäri Pirkanmaata – käsittelyajat lyhenemässä

Avustusta on myönnetty tähän mennessä koko maassa lähes 8 000 öljylämmityksen vaihtajalle, ja Pirkanmaallakin yli 900 kotitaloudelle. Tampereen lisäksi lämmitysmuotoa on vaihdettu ahkerasti Ylöjärvellä, Nokialla, Kangasalla, Lempäälässä, Sastamalassa ja Orivedellä.

- Avustus on ollut niin suosittu, että hakijoita on tällä hetkellä jo noin 17 000. Määrärahat näyttävät kuitenkin riittävän kaikille halukkaille, sillä EU:n elvytyspaketista on näillä näkymin tulossa merkittävästi lisärahoitusta. Hakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä pitkä, mutta lyhenemään päin nyt kun olemme saaneet tämän vuoden määrärahoja käyttöön ja uusia käsittelijöitä taloon, kertoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä.

Ylivoimaisesti suosituin uusi lämmitysmuoto on Pirkanmaalla ilma-vesilämpöpumppu, joita on asennettu yli 600. Maalämmönkin on asentanut yli 200 kotitaloutta, mutta muihin lämmitysmuotoihin, kuten kaukolämpöön tai suoraan sähkölämpöön, on vaihtanut vain kourallinen avustuksen saajia.

Lue lisää:

Öljylämmityksen vaihtajalle

Ilmastotyö Pirkanmaan ELY-keskuksessa