Oikopolut

Kalataloudelliset kunnostusavustukset

Ajankohtaista

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus) myöntävät valtionavustuksia kalataloustoimenpiteiden sekä vesistön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Avustukset ovat harkinnanvaraisia ja myönnetään maa- ja metsätalousministeriön ELY-keskuksille osoittamien määrärahojen puitteissa. Avustusten myöntämisessä noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Yksityiskohtaisemmin avustusperusteet on kuvattu valtioneuvoston asetuksessa vesistön ja vesiympäristön käyttöä ja tilaa parantavien hankkeiden avustamisesta (714/2015). 

Avustettavat hankkeet

Vesistö- ja kalataloustoimenpiteiden avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joiden tavoitteena on edistää kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä tai parantaa mahdollisuuksia kestävään kalastukseen. Hankkeilla pyritään erityisesti vahvistamaan uhanalaisten tai vaarantuneiden kalakantojen elinvoimaisuutta.

Avustettavia hankkeita voivat olla esimerkiksi kalakantojen luontaisten lisääntymisalueiden kunnostaminen, kalateiden rakentaminen ja vaelluskalojen luontaisen elinkierron turvaaminen

Etusijalle asetetaan kohteet, jotka on mainittu alueellisissa kalataloudellisissa kunnostusohjelmissa tai vesienhoidon toimenpideohjelmissa.

Hankkeen toteuttaminen

Avustusta voi saada usealle vuodelle ja avustusta voi hakea myös vaiheittain. Avustuksen maksamisen edellytyksenä on, että avustuksen saajalla on tarvittavat vesilain sekä muun lainsäädännön mukaiset luvat ja oikeudet hankkeen toteuttamiseen. Avustusta voidaan myöntää myös hankkeen suunnitteluun ja lupamaksuihin. Hakuajan jälkeen toimitettuja hakemuksia voidaan ottaa huomioon määrärahojen puitteissa.

Avustettavat kustannukset

Harkinnanvaraista avustusta voidaan myöntää hankkeen suunnittelusta, toteutuksesta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin, hankkeen luvista perittäviin maksuihin sekä säädös- ja lupavelvoitteiden täyttämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Avustuksen suuruus on pääsääntöisesti enintään 50 % hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista.

Kustannuksiin voidaan sisällyttää talkootyötä, jonka arvona pidetään 15 euroa tunnilta työntekijää kohden ja 30 euroa tunnilta traktoria tai moottorityökonetta kohden.
Avustus maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella jälkikäteen.

Avustuksen hakeminen

Hakuohje

Suositeltava hakutapa

Toissijainen hakutapa

Avustushakemuksia vastaanottavat ELY-keskukset

  • Lapin ELY-keskukseen tulee toimittaa Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueilla toteutettavien hankkeiden avustushakemukset.
  • Pohjois-Savon ELY-keskukseen tulee toimittaa Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueilla toteutettavien hankkeiden avustushakemukset.
  • Varsinais-Suomen ELY-keskukseen tulee toimittaa Etelä-Karjalan, Kymenlaakson, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien alueilla toteutettavien hankkeiden avustushakemukset.

Lisätietoja


Alueellista tietoa