Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Porotaloutta, luontaiselinkeinoja ja koltta-alueen kehittämistoimintaa edistävät tutkimushankkeet valittu

Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa tänä vuonna porotaloutta ja luontaiselinkeinoja sekä koltta-alueen kehittämistoimintaa edistäviä tutkimushankkeita noin 350 000 eurolla. Yhdestä kolmeen vuotta kestävät hankkeet rahoitetaan Maatilatalouden kehittämisrahastosta Makerasta.

Syksyllä 2015 järjestetyssä hankehaussa saatiin yhteensä 18 hanke-ehdotusta, joista viisi saa rahoituksen. Rahoitetut hankkeet kohdistuvat porojen terveyteen, luonnonvarojen käytön yhteensovittamiseen poronhoitoalueella sekä poronhoitoalueen pohjoisosan jäkälälaidunten inventointiin. Lisäksi rahoitetaan yhtä koltta-alueen kehittämiseen kohdistuvaa hanketta ja yhtä Tenon lohikantojen hoitoon liittyvää hanketta.

Hankehallinnointi Lapin ELY-keskukseen

Makeran porotalous- ja luontaiselinkeinotutkimuksen hankehallinnointi siirtyy Lapin ELY-keskukseen syksystä 2016 alkaen. Samalla hankkeiden hakuajankohta vaihtuu syksystä alkuvuoteen. Syksyllä 2016 ei järjestetä hankehakua, vaan ensimmäinen Lapin ELY-keskuksen toteuttama hankehaku järjestettäneen tammi–maaliskuussa 2017.

Lue lisää:


Alueellista tietoa