Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Maatalouden ja maaseudun tukia maksettiin yhteensä 1,77 miljardia

Maaseutuvirasto maksoi kuntien ja ELY-keskusten päätösten mukaisesti maatalouden ja maaseudun tukia noin 1,77 miljardia euroa kalenterivuonna 2015. Maksetut tuet olivat viljelijätukia, hanke-, yritys- ja rakennetukia, markkinatukia ja muita kuten esimerkiksi varastointiin ja menekinedistämiseen tarkoitettuja tukia.

Tukea maksettiin sekä suoraan tuensaajille että muun muassa Leader-ryhmien kautta maaseudun hankkeille. Eniten maksettiin viljelijätukia, yhteensä noin 1,6 miljardia euroa (2014: 1,8 mrd).

Tukien yhteenlaskettu summa pieneni edellisvuodesta (2014: 2,13 mrd). EU:n maatalouspolitiikassa ja maaseutuohjelmassa siirryttiin uudelle ohjelmakaudelle, mikä muutti tukijärjestelmät ja maksuaikataulun. Osa vuonna 2015 haettujen tukien maksuista siirtyi kevääseen 2016. Myös tukimäärärahat vähenivät, esimerkiksi viljelijätuet noin 100 miljoonaa euroa.

Tuensaajia oli yhteensä viime vuonna 64 212 (2014: 67 616). Näistä maatiloja oli 57 937 (2014: 59 472).

Lue lisää:


Alueellista tietoa