Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Sinilevää edelleen keskimääräistä enemmän Kaakkois-Suomessa (Kaakkois-Suomi)

Valtakunnallisen leväseurannan Kaakkois-Suomen havaintopaikoista ainoastaan Iitin Sääskjärvessä on havaittu erittäin runsaasti sinilevää. Suomenlahden vakiohavaintopaikoissa tuulet ovat sekoittaneet vettä siten, että runsaita kukintoja ei ollut, vaikka vähän sinilevää oli havaittavissa. Parikkalan Pieneltä Rautjärveltä on tullut yleisöhavainto erittäin runsaista leväkukinnoista. Kansalaisten ilmoittamia levähavaintoja on tullut Järvi-Meriwikiin vain muutama tällä viikolla.

Voikkaalla Sompasen uimarannalla ja Konnivedellä Levijärven uimapaikassa on ollut hieman sinilevää, mutta runsaista kukinnoista uimarannoilla ei ole ilmoitettu viime päivinä Järvi-Meriwikiin. Kunnat tiedottavat uimarantojen levätilanteesta myös verkkosivuillaan ja uimarantojen ilmoitustauluilla.

Kaakkois-Suomen levätilannetta suuntaa-antavasti kuvaava leväbarometri osoittaa, että sinilevää on ollut vuosien 1998–2017 keskimääräistä tasoa runsaammin tänä kesänä ja myös kuluvalla viikolla. Leväbarometri perustuu valtakunnallisen leväseurannan havaintoihin. Sinilevän pintakukintojen muodostumiseen vaikuttavat veden lämpötila, tuulitilanne, vedessä olevat ravinteet ja monet muut tekijät. Järvien pintaveden lämpötila laski alkuviikon helteettöminä päivinä noin 22 asteeseen sekä Kymenlaakson että Etelä-Karjalan havaintopaikoissa.

Sinilevät tuottavat useita erilaisia myrkyllisiä yhdisteitä. Jos sinilevää on vedessä runsaasti, sen aiheuttamat mahdolliset terveyshaitat on syytä ottaa huomioon. Sinileväistä vettä ei tule käyttää löylyvetenä eikä juomavetenä edes keitettynä. Uimista sinileväisessä vedessä on syytä välttää, ja varsinkin lapset ja lemmikit tulisi pitää poissa vedestä. Lemmikkieläin saattaa altistua levämyrkyille myös nuollessaan turkkiaan uinnin jälkeen. Sinilevämyrkytystä epäiltäessä lisätietoa saa Myrkytystietokeskuksesta, lääkäriltä ja eläinlääkäriltä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskukseen voi ilmoittaa levähavaintoja numeroon 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Järvi-Meriwikiin voi kuka tahansa ilmoittaa levähavaintoja Havaintolähetti-palvelun kautta. Palvelu on käytettävissä myös älypuhelimella.

Järvi-Meriwiki:

Lisätietoja

Harjoittelija Maria Lehtikunnas
Sähköposti: maria.lehtikunnas(at)ely-keskus.fi
Puh. 0295 029 154


Alueellista tietoa