Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Ajoita vesikasvien niitto oikein

Vesikasvit ovat keskeinen osa järviluontoa ja rantamaisemaa sekä tärkeä elinympäristö kaloille, linnuille ja muulle vesieliöstölle. Vesikasvit myös parantavat järven veden laatua ehkäisemällä rantojen eroosiota sekä pidättämällä maa alueelta tulevaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta.

Järven rehevöitymisen vuoksi lisääntynyttä vesikasvillisuutta joudutaan kuitenkin usein niittämään tai muulla tavoin poistamaan vesistön virkistyskäyttömahdollisuuksien ja maisema-arvojen parantamiseksi. Tiheimpiä kasvustoja harventamalla voidaan myös parantaa veden virtausta sekä kohentaa kalaston ja linnuston elinolosuhteita.

Vesikasvien niitto on tärkeää toteuttaa oikeana ajankohtana. Tehokkain niittoaika on heinä-elokuun vaihteessa. Jos niittokertoja on useampia, ensimmäinen niitto kannattaa tehdä juuri ennen kasvien kukkimista kesäkuun lopulla ja seuraavat niitot 3-4 viikon välein.

Vain pienimuotoiset (esim. viikate) niitot saa tehdä ilman lupaa. Koneellisesta niitosta on kuitenkin ilmoitettava 30 vuorokautta ennen työn toteuttamista vesialueen omistajalle ja alueelliselle ELY-keskukselle. Laajaan vesikasvien niittoon saatetaan tarvita aluehallintoviraston lupa. Laajoja niittoja suunniteltaessa tulee niittokohteelta tehdä perusteellinen kasvillisuuskartoitus. Jos niittoja aiotaan tehdä suojelualueilla, ne tulee suunnitella viranomaisten kanssa yhteistyössä. Kaikki niittojäte tulee kerätä pois vesistöstä.

Lue lisää vesikasvien niitosta vesi.fi -sivustolta: