Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Vesistö.

Saaristomerellä paikoitellen runsaasti sinilevää ja järvillä sinilevätilanne valtaosin tavanomainen

Saaristomerellä on paikoitellen runsaasti sinilevää ja järvillä sinilevätilanne on valtaosin tavanomainen. 

“Sisävesillä sinileväkausi on alkanut paria viikkoa aikaisemmin kuin yleensä. Kuitenkin tämän viikon sinilevätilanne järvillä on monin paikoin ajankohtaan nähden tyypillinen”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen korkeakouluharjoittelija Jere Laine.

Hieman sinilevää on havaittu noin kolmellakymmenellä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Runsaasti tai erittäin runsaasti sinilevää ei ole havaittu yhdelläkään virallisen seurannan havaintopaikalla. Virallisen seurannan ulkopuolisia havaintoja sinilevätilanteesta on viime viikonlopun ja tämän viikon aikana tehty 204, joista noin yhdeksässäkymmenessä on todennäköisesti havaittu sinilevää.

Sinilevää on havaittu avomerialueilla kauttaaltaan Itämeren pääaltaalla Ahvenanmaan etelä- ja länsipuolelle saakka. Suomenlahden avomerialueilla sinilevää on vesimassan ylemmässä kerroksessa laajalla alueella Suursaarelle asti. Itäisen Suomenlahden avomerialueella Lavansaaren, Peninsaaren ja Seiskarin pohjoispuolella on tehty yksittäisiä pintalevähavaintoja. Saaristomerellä sinilevää on havaittu paikoittain pinnassa erityisesti Nauvon ja Korppoon pohjoisen puolisilla merialueilla ja Gullkronanselän alueella. Myös muualla sisä- ja välisaaristossa pintalevää on paikka paikoin.

Suomen rannikoilla on paikoin havaittu hieman sinilevää, ja Saaristomerellä on ollut yksittäisiä runsaita sinileväesiintymiä. Rannikkoalueilla on havaittu kuluneella viikolla sinilevää yhteensä 18:lla havaintopaikalla. Rannikkohavainnoista 10 on Saaristomereltä, joista kolmessa on havaittu runsaasti sinilevää ja lopuissa hieman sinilevää. Loput 8 havaintoa jakautuvat pääasiassa Suomenlahdelle Itärajan tuntumaan ja Helsingin edustalle sekä Selkämerelle Rauman edustalle ja Merenkurkkuun Vaasan lähettyville. Nämä havainnot viittaavat vähäiseen sinilevämäärään, mutta Rauman edustalla sinilevää on havaittu myös runsaasti yhdellä havaintopaikalla. Lisäksi Perämerellä Raahen ja Kokkolan edustalla on havaittu yksittäisillä havaintopaikoilla hieman sinilevää.

Lue lisää:

Tiedote 1.7.2021 (syke.fi)