Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Koronan vaikutukset maaseuturahaston hanketoimintaan (Lappi)

1. Voiko koronavirustilanteen johdosta toteuttamatta jääneestä hankkeen matkasta tai tapahtumasta syntyneitä kustannuksia hakea maksuun?

Mikäli hankematkoja peruuntuu tai siirtyy, on kulujen korvaamista aina ensin tiedusteltava lento- ja junayhtiöiden tai matkavakuutuksen kautta. Koronaviruksen takia peruttujen matkojen ja tapahtumien kulut ovat tukikelpoisia siltä osin kun niihin ei ole mahdollista saada palautusta tai hyvitystä muuta kautta ja kun kustannukset kohdistuvat hankkeelle.

2. Mitä voi tehdä jos hankesuunnitelmaan kuuluvia matkoja ja tapahtumia uhkaa koronavirustilanteen johdosta jäädä toteuttamatta?

Viranomaisten linjausten mukaisesti kaikkea matkustamista tulee nyt välttää. Myös kokoontumisrajoitusten noudattaminen on tärkeää.  

Hankkeita toteuttavat organisaatiot arvioivat itse tapauskohtaisesti, mitä muutoksia tämä tilanne aiheuttaa hankkeelle: Voiko esimerkiksi hankesuunnitelmaan sisältyviä matkoja tai tilaisuuksia siirtää myöhemmälle ajankohdalle? Onko tilaisuuksia mahdollista järjestää virtuaalisesti?  

Jos hankkeen tilanne mietityttää, kannattaa olla yhteydessä Lapin ELY-keskuksen rahoitusasiantuntijaan tai oman alueen Leader-ryhmään. Mikäli hankeaika on päättymässä, voidaan arvioida jatkoajan myöntämistä hankkeelle, jolloin hankesuunnitelmaan kuuluvia toimenpiteitä voidaan tehdä myöhemmin. Jos matkojen ja muiden toimenpiteiden siirtäminen ei ole tarkoituksenmukaista, ne voidaan perua. Tämä voi vaatia hankesuunnitelman muutoksen.  

Muista hakea jatkoaikaa ennen hankkeen toteuttamisajan päättymistä ja muutosta ennen kuin muutoksesta syntyy kustannuksia hankkeelle. Jatkoaika- ja muutoshakemukset ratkaistaan tapauskohtaisesti, mutta mahdollisimman joustavasti tilanne huomioiden.

3. Miten voi toimia jos hankkeessa on suunniteltu tiedon keruuta haastatteluin?  

Kokoontumisrajoitusten vuoksi on suositeltavaa siirtää haastatteluja. Vaihtoehtoisesti haastattelut voi tehdä puhelimitse tai virtuaalisesti verkossa. 

4Mikä avuksi jos hankkeessa ei saada kerrytettyä riittävästi yksityistä rahoitusta tai järjestettyä talkoita kokoontumisrajoitusten vuoksi? 

Ensisijaisesti kannattaa harkita jatkoajan hakemista, jolloin yksityistä rahoitusosuutta saadaan kerättyä myöhemmin. Hanke voidaan myös tarvittaessa keskeyttää tai lopettaa keskeneräisenä. Tällöin tuki maksetaan yksityisen rahoituksen kertymän suhteessa. Lapin ELY-keskuksen rahoitusasiantuntijat ja oman alueen Leader-ryhmä neuvovat, jos hankkeen tilanne mietityttää. 

Seuraa viranomaisten ja oman organisaatiosi antamia ohjeistuksia

 

Tämä ohje koskee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta rahoitettuja kehittämishankkeita. 

Muokattu 8.4.2020: Ohjetta päivitetty ja lisätty uusia kysymyksiä ja vastauksia.