Navigointivalikko
Uutiset 2018

Yrittäjä voi tilata avuksi konsultin ELY-keskuksen avustuksella (Itä-Suomi)

Julkinen rahoittaja on sijoittaja, jonka tavoitteena on tukea yritysten kasvua. Vuonna 2014 lanseerattiin "yritysten kehittämispalvelut", jonka tarkoituksena on tukea yritysten kasvua kehittämisen ja koulutuksen avulla. ELY-keskuksen asiantuntijoiden kesken kuuluu puhuttavan tuttavallisesti niin sanotuista Kehpoista.


Kuvassa: ELY-keskuksen Yritysten kehittämispalvelut -tiimi

ELY-keskus avustaa, jos yrittäjät haluavat käyttää edullisesti ulkopuolisia asiantuntijoita yrityksen kehittämiseen. Palvelu koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka ovat Analyysi, Konsultointi ja Koulutus. Näiden lisäksi yrityksen on mahdollista tehdä maksuton kehittämiskartoitus. Kehittämiskartoituksen jälkeen yritykseen otetaan yhteyttä ELY-keskuksesta, mikäli yrittäjä näin haluaa.

Palaute asiakkailta on ollut erinomaista, ja lähes kaikki palvelua käyttäneet suosittelisivat myös muille palvelua.

Tärkeiksi teemoiksi palveluissa ovat nousseet esimerkiksi: asiakasyrityksen polun hahmottaminen, liiketoiminnan kehittäminen, strategian laadinta ja yrityksen avainhenkilöiden kyvykkyyden mittaus. Kilpailuedun tunnistaminen ja kehittäminen nousee myös oleellisena osana yritysten kehittämisessä. Konsultoinnin avulla yritykseen kehittyy uutta osaamista ja näkökulmaa, joka saattaa olla elintärkeää yrityksen menestyksen kannalta.

- Yritys havahtuu usein kehittämisen tarpeisiin niin, että huomaa markkinoiden muuttuvan nopeasti ja sen mukana pysymiseen tarvitaan uusia toimintamalleja. Kehittämisen paikkoja saattaa löytyä myös silloin, kun henkilöstö vaihtuu, yritys rekrytoi, lainsäädäntö muuttuu tai yritys lähtee huimaan kasvuun, kommentoi Päivi Partanen Intotalo Oy:stä, joka on yksi kehittämispalveluiden tarjoajista.

Yritysten kehittämispalvelut lyhyesti

Rahoituksen saamisen edellytykset ovat hyvät, sillä Yrityksen kehittämispalveluihin koko Suomen alueella on budjetoitu noin 10 miljoonaa euroa.

  • Palvelut on tarkoitettu suomalaisille pk-yrityksille, joilla on potentiaalia ja tahtoa liiketoimintansa kehittämiseen ja kasvattamiseen.
  • Palvelu on edullinen yrittäjälle, sillä ELY-keskus maksaa palvelusta 75-80 %, yrittäjälle jää maksettavaksi kehittämispäivästä noin 220-300 euroa.
  • Yritys saa ELY-keskukselta päätöksen hakemansa Yrityksen kehittämispalvelun rahoittamisesta nopeasti; käsittelyaika on keskimäärin 10 päivää.
  • Vuonna 2017 Yritysten kehittämispalvelutuotteita ostettiin yhteensä 9,4 miljoonalla eurolla Suomessa.
  • Itä-Suomessa näitä palveluita hyödynsi 273 yritystä vuonna 2017.


Rakennerahastoista myönnettävä rahoitus yrityksille

ELY-keskus voi myöntää yrityksille tukea myös EU-ohjelman mukaisiin yritysten kehittämistoimenpiteisiin ja investointeihin. Itä-Suomessa tätä rahaa on käytettävissä noin 60 miljoonaa euroa.

Rahoituksilla on merkittäviä vaikutuksia Itä-Suomen alueen yritystoimintaan. Esimerkiksi uusia työpaikkoja tavoitellaan 1500, viennin kasvua 300 miljoonaa ja liikevaihdon kasvua 600 miljoonaa vuoteen 2020 mennessä.

Kehittämispalveluista lisätietoja saat:

Teksti: viestintäsuunnittelija Suvi Rautava

 


Alueellista tietoa