Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Sinilevämäärät pysyneet vähäisinä, ulkomerellä vedet kirkkaita (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Kuluvalla viikolla sinilevähavaintojen määrä on lisääntynyt Lounais-Suomessa, mutta havaitut sinilevämäärät ovat pysyneet pääsääntöisesti vähäisinä. Kolea sää on hillinnyt sinileväkukintojen syntymistä ja näin ollen vedet ovat pysyneet kirkkaina. Paikoin sinileväkukintoja on alkanut muodostua tuulettomiin lahdenpohjukoihin sekä suojaisiin satamiin. Lämpenevän kesän voidaan kuitenkin odottaa edistävän sinileväkuntojen pintaesiintymien muodostumista. Paikallinen levätilanne voi muuttua nopeastikin mm. tuuliolosuhteiden mukaan.

Merialueilla Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan havaintopaikoilla sinilevää on havaittu Paimionlahdella Harvaluodon uimarannalla, Nauvon Seilissä, Korppoon Korpoströmissä, Mynälahden Kärmäläisellä, Kustavin Ströömissä, Uudenkaupungin Iso Marjakarilla sekä Rauman edustalla Otanlahdella. Kaikilla edellä mainituilla havaintopaikoilla sinilevän määrä vesistössä on ollut vähäinen. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikiin on kirjattu kansalaishavaintoina hieman sinilevää Nauvon Pärnäisissä, Paraisten Nötössä, Korppoon Jungfruskärissä, Taivassalon Kaitaistenraumalla sekä Uudenkaupungin Nolpunnokalla. Runsaita sinilevähavaintoja on kirjattu Järvi-meriwikiin Turun Kivelänperän lahdelle, Paraisten Duvholmiin sekä Uudenkaupungin Pyhämaan uimarannalle. Varsinais-Suomen ELY-keskukseen on myös ilmoitettu alkuviikosta kansalaishavaintona runsas sinilevähavainto Paraisten Birsskäristä. Ulkomerellä vedet ovat kirkkaita.

Sisävesillä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan havaintopaikoilla sinilevää on edelleen havaittu runsaasti Salon Kiskon Kirkkojärvellä sekä vähäisesti Köyliönjärven Yttilän Ottassa. Kuluvalla viikolla Littoistenjärven vakioseurantapaikalla on havaittu vähän sinilevää sekä Järvi-meriwikiin on kirjattu vähäinen sinilevähavainto järven Ristikallion rannalta. Järvi-meriwikiin on myös havainnoitu hieman sinilevää Someron Iso-Pitkustalla, sekä Säkylän Pyhäjärven läntisellä rannalla on kuluvan viikon aikana havainnoitu olleen runsaasti sinilevää. Varsinais-Suomen ELY-keskukselle on myös ilmoitettu sinilevästä Uudenkaupungin makeanvedenaltaassa Haimion edustalla, mutta myöhemmin sinileväkukinta sekoittui aaltoihin.

Aluksi sinileväkukinta näkyy vedessä vihertävinä hippusina, jotka myöhemmin sopivissa olosuhteissa alkavat kasaantuessaan muodostamaan viiruja ja lauttoja. Sinilevistä muodostuneet lautat tai massat hajoavat kepillä koskettaessa hippusiksi, eivätkä takerru rihmoina tikkuun. Vähäinen sinilevähavainto ei yleensä ole este uimiselle, kunhan veden käyttöön kiinnittää erityistä huolellisuutta. Vettä ei tule niellä ja uimisen jälkeen on suositeltavaa peseytyä iho-oireiden välttämiseksi. Vedessä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä uida eikä sitä tule käyttää talousvetenä, saunavetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä rajoittaa, sillä lapset ja lemmikit eivät välttämättä osaa varoa sinilevää ja voivat juoda sinileväpitoista vettä.

Ilmoita levähavainnosta

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja ympäri Lounais-Suomea. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin on mahdollista kirjata levähavaintoja muualtakin kuin vakiohavaintopaikoilta, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta (linkki alla). Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

Linkkejä:

Lounais-Suomen levätilannekatsaukset
Järvi-meriwiki  (jarviwiki.fi)
Havaintolähetti (jarviwiki.fi)
Lounais-Suomen sinilevähavainnot (karttasovellus)
Valtakunnalliset levätilannekatsaukset (syke.fi)

 

Lisätietoja:
Harjoittelija Laura Laaksonen                             0295 022 530
Ylitarkastaja Heli Perttula                                    0295 022 925


Alueellista tietoa