Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Jokakesäinen sinilevätilanteen seuranta alkaa Pohjois-Karjalassa

Levätilannetta seurataan jo 19. kesää Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden yhteistyönä. Koulutetut havaitsijat tekevät vakiokohteissa havainnot silmämääräisesti viikoittain tiistain−keskiviikon aikana kesä−syyskuussa. Koko Suomen kattavan havainnoinnin tavoite on saada yleiskuva sisävesien ja merialueen levätilanteesta.

Pohjois-Karjalan leväseuranta 2016 ja ensimmäiset tulokset

Pohjois-Karjalan ELY-keskus hoitaa leväseurantaa alueellaan vapaaehtoisten havaitsijoitten kanssa. Seurannassa on 23 paikkaa (kartta). Heposelän toinen havaintopiste, Hapankallion, on vaihdettu toiselle puolelle selkää pisteelle Huhtiniemi. Havaintopisteillä ei havaittu sinilevää kesäkuun alussa (31.5.−1.6.2016) (taulukko). Havainnointi kuvaa vain kyseisen paikan levätilannetta eikä koko järven tilannetta. Tuulien ja virtausten vaikutuksesta levien esiintymistilanne voi muuttua nopeasti. Tällä hetkellä on männyn kukinta käynnissä, joten kellertävää siitepölyä voi olla paikoitellen runsaastikin havaittavissa veden pinnalla.

Vedet ovat selvästi normaalia lämpimämmät. Eilen aamulla 2.6. pintaveden lämpötila oli Nurmeksessa Pielisessä 17,8 oC (+6,6 oC pitkän ajan keskiarvoon verrattuna) ja Joensuussa Pielisjoessa 16,3 oC (+4,0 oC).

Muut levähavainnot

Valtakunnallisen levätilanteen seurannan lisäksi Pohjois-Karjalan ELY-keskus ottaa vastaan tietoja levähavainnoista maakunnan alueelta, myös levänäytteitä (ohje). Järviwiki.fi-palveluun voivat kaikki tallentaa havaintojaan järvien levätilanteesta ja myös muita järvikohtaisia havaintojaan.

Levätilanteesta tiedottaminen

Kaikki levätilannetiedot kootaan Järviwikiin levätilannesivuille, www.jarviwiki.fi.  Leväkatsaukset tehdään kesä−elokuussa koko maan tilanteesta ymparisto.fi – verkkopalveluun torstaisin: www.ymparisto.fi/levatilanne Pohjois-Karjalan ELY-keskus tekee leväkatsauksia muutaman kerran kuukaudessa torstaisin kesä−syyskuussa: www.ely-keskus.fi/web/ely/levatilanne

Lisätietoja: vesistöasiantuntija Miia Savolainen, Pohjois-Karjalan ELY-keskus, puh. 0295 026 044


Alueellista tietoa