Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Kansainvälistä suojelua saavien kuntapaikoista on tehty useassa Uudenmaan kunnassa myönteinen päätös (Uudenmaan ELY-keskus)

Uudenmaan ELY-keskus on pyytänyt alueensa kuntia ilmoittamaan huhtikuun loppuun mennessä missä määrin ne voivat tänä vuonna tarjota uusia kuntapaikkoja kiintiöpakolaisille ja turvapaikkamenettelyn kautta Suomeen jääville. Ainakin Pukkila, Raasepori, Inkoo, Kirkkonummi ja Sipoo ovat jo tehneet päätöksen ottaa vastaan pakolaisia ELY-keskuksen esittämän määrän mukaisesti. Kaikki kunnat ovat velvollisia järjestämään kuntalaisilleen lainmukaiset palvelut, mutta kuntapaikan saaneiden vastaanottoon on varauduttu etukäteen ja kunta järjestää tulijalle asunnon. 

Myös Järvenpäästä, Tuusulasta, Vihdistä ja Nurmijärveltä odotetaan myönteisiä uutisia. Jotkut kunnat ovat pyytäneet lisäaikaa päätöksentekoon. Esimerkiksi Porvoossa kunnanvaltuusto tekee päätöksen toukokuussa ja asiaa valmistellaan ELY-keskuksen esityksen mukaan. Osa alueen kunnista on päättänyt, ettei niillä ole mahdollisuutta vastaanottoon tai ne eivät voi ottaa vastaan esitettyä määrää. Tällöin asuntoja ja palveluja pitäisi löytyä enemmän muista kunnista.    

"Kuntien kannattaa muistaa, että työttömyystilanteesta huolimatta on aloja, joilla ilman maahanmuuttoa olisi työvoimapulaa. Maahanmuuttajat tuovat myös monipuolisuutta kuntien elinkeinoelämään", toteaa johtaja Petri Knaapinen.

Koko maassa on varauduttu tänä vuonna noin 10 000 kuntapaikan tarpeeseen, josta Uudenmaan osuus on 2819 henkilöä. Kuntapaikkojen myöntäminen on vapaaehtoista. Isot kaupungit varautuvat kaikkein suurimpien tulijamäärien vastaanottoon.

ELY-keskuksen tavoitteena on saada aikaan suunnitelmallista ja usean kunnan alueelle suuntautuvaa vastaanottoa. Esimerkiksi kolmannen sektorin panosta on helpompi suunnata auttavaan työhön, kun vastaanotto on ennakoitua. Yhteistyöstä eri toimijoiden kesken voidaan sopia jo kunnan kotouttamisohjelmassa. 

"Keskustelu maahanmuuttajien vastaanotosta on ollut kunnissa vilkasta ja suurimmaksi osaksi asiallisen tiedonhaluista. Monissa kunnissa kotouttamiseen varautuminen on sujunut hyvin, kun työhön on vain uskallettu ryhtyä", maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio kertoo.

Tämän hetkisen tiedon perusteella Pukkila ja Helsinki ovat perustamassa perheryhmäkoteja ja kiinnostusta on ollut myös muissa kunnissa. Tähän on kannustettu, koska alaikäisinä yksin tulleet ovat erityisen haavoittuvassa asemassa kuten myös kiintiöpakolaisena tulevat hätätapaukset.   

Kunnat, joilla on kotouttamisohjelma ja jotka ovat tehneet ELY-keskuksen kanssa sopimuksen pakolaisten vastaanotosta, saavat valtiolta korvausta vastaanotosta koituviin kustannuksiin.

Lisätietoja: 

  • maahanmuuttopäällikkö Jaana Suokonautio, 0295 021 160 (poissa 25.4.-6.5.)
  • erikoissuunnittelija Minna Kuivalainen, 0295 016 009

 

Uudenmaan ELY-keskuksen esittämät kuntapaikkatavoitteet:

Askola: 9
Espoo: 469
Hanko: 15
Helsinki: 795
Hyvinkää: 111
Inkoo: 13
Järvenpää: 98
Karkkila: 16
Kauniainen: 22
Kerava: 84
Kirkkonummi: 92
Lapinjärvi: 5
Lohja: 113
Loviisa: 36
Myrskylä: 3
Mäntsälä: 49
Nurmijärvi: 100
Pornainen: 9
Porvoo: 119
Pukkila: 3
Raasepori: 68
Sipoo: 46
Siuntio: 11
Tuusula: 91
Vantaa: 373
Vihti: 69
Yhteensä: 2819

 


Alueellista tietoa