Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Hankerahoitusta tarjolla – maaseudun kehittämistukien haut käynnissä (Lapin ELY-keskus)

Kaikki maaseudun hanke- ja yritystukien haut ovat nyt käynnissä. Viimeisimpinä hanketuista avautuivat koulutus- ja yhteistyöhankkeiden sekä vesihuolto- ja kyläverkkoinvestointien haut.

Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudun yrittäjät – maatilakytköstä ei vaadita. Yrityksen perustamistukea voi saada uuden yrityksen perustamiseen ja jossain tapauksissa yrityksen merkittävään tuotannon tai liiketoiminnan muutokseen. Yritysten investointitukea myönnetään tuotantotilojen tai uusien koneiden hankkimiseen sekä rakentamiseen. Yrittäjä voi saada tukea myös investoinnin toteutettavuustutkimukseen. Toteutettavuustutkimuksella voi selvittää esimerkiksi kannattaako hankkia valmis tuotantorakennus vai rakentaa uusi.

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten järjestöt, kyläyhdistykset ja oppilaitokset. Maaseudun asukkaat voivat kehittämishankkeiden avulla esimerkiksi kehittää asuinympäristöään ja sen asukkaiden yhteistä toimintaa ja alueen viihtyisyyttä. Yleishyödyllisinä investointeina tukea voi saada esimerkiksi yhteisten tilojen kunnostamiseen tai kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttämiseen.

Tiedonvälityshankkeessa jaetaan uusinta tietoa maaseudun yrittäjille, asukkaille ja muille toimijoille. Hankkeissa voidaan nostaa esiin maaseudun elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyyn vaikuttavia asioita.

Maaseudun innovaatioryhmien (EIP) hankkeet tavoittelevat käytäntölähtöistä maa- ja metsätalouden, elintarvikkeiden jalostuksen tai biotalouden innovaatiota.

Tällä ohjelmakaudella kehittämistukien haku on ensimmäistä kertaa sähköinen

Tukea voi hakea sähköisesti Hyrrä-palvelussa. Ennen hakemuksen tekemistä hakijoita kehotetaan tutustumaan huolella alla olevien linkkien kautta löytyviin ohjeisiin ja asiakirjoihin. ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien asiantuntijat neuvovat tukien hakemisessa ja Hyrrä-järjestelmän käytössä.

Maaseudun yritys- ja hanketukia voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset otetaan käsittelyyn valintajakson päättymisen jälkeen. Päätöksenteko hakemuksiin alkaa lokakuun lopulla. Viranomaiset käsittelevät hakemukset samalla Hyrrä-järjestelmällä, jolla hakijat hakevat tuet. Myös arkistointi on sähköinen.

Ensimmäisiä maksueriä voi hakea joulukuussa. Tuensaajat saavat päätökset näiden tukien maksatuksista sekä varsinaiset maksut tileilleen vuoden 2016 alussa.

Maaseudun kehittämistuet rahoitetaan Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta 2014–2020, joka on EU:n osarahoittama ohjelma.

Lue lisää:

Lisätietoja:

  • Yritystuet: yritysasiantuntija Heikki Moilanen, puh. 0295 037 092
  • Hanketuet: ryhmäpäällikkö Eija Harju, puh. 0295 037 042
  • sähköpostiosoitteet muotoa [email protected]
  • Lapin Leader -ryhmät  (valitse aluevalinnasta Lappi ja vieritä sivua alaspäin)

Alueellista tietoa