Luonnon monimuotoisuusohjelmat
Luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmat, eli LUMO-ohjelmat, ovat uusi työkalu luontokadon torjunnassa. Niiden laadintaa raamittavat kansainväliset ja kansalliset sopimukset ja strategiat. Ohjelmat vievät ylempiä strategioita maakuntatasolle ja luonnon monimuotoisuuden edistämistoimia käytäntöön. LUMO-ohjelmat on esitetty luonnonsuojelulaissa.
ELY-keskukset voivat laatia alueelleen LUMO-ohjelmia. Ohjelman valmistelun ja seurannan tulee perustua parhaaseen käytettävissä olevaan tieteelliseen tietoon. Valmistelussa on myös otettava huomioon ilmastolaissa tarkoitetut suunnitelmat. LUMO-ohjelmat eivät ole oikeusvaikutteisia.
Teemme maakunnalliset LUMO-ohjelmat laajassa sidosryhmätyössä alueen toimijoiden kanssa. Ohjelmat kokoavat yhteen tiedon maakunnan luonnon nykytilasta ja siihen kohdistuvista paineista. LUMO-ohjelmissa määritetään maakunnalliset tavoitteet monimuotoisuuden edistämiselle ja turvaamiselle sekä toimenpiteet, joiden avulla luonnon monimuotoisuuden väheneminen pysäytetään. Toimenpiteet käsittävät muun muassa ennallistamis- ja hoitotoimia sekä suosituksia ja ohjeita monimuotoisuuden lisäämiseen. Toimenpiteet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen.
Kansallisen luonnon monimuotoisuusstrategian valmistelu on vielä kesken, mutta olemme aloittaneet LUMO-ohjelmien valmistelun useilla alueilla. Priodiversity LIFE -hankkeessa laaditaan LUMO-ohjelmat yhteensä kahdeksaan maakuntaan:
- Etelä-Karjala ja Kymenlaakso
- Lappi
- Pirkanmaa
- Pohjois-Pohjanmaa
- Pohjois-Savo sekä
- Satakunta ja Varsinais-Suomi.
Muulla rahoituksella LUMO-ohjelmia laaditaan tai valmistellaan lisäksi seitsemään maakuntaan:
- Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa
- Uusimaa
- Kainuu
- Keski-Suomi (LUMOAVA Luonto- ja ilmastotiedolla johtaminen)
- Pohjois-Karjala ja Päijät-Häme.
Neljässä maakunnassa, eli Ahvenanmaalla, Etelä-Savossa, Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla työtä ei ole vielä aloitettu.
Priodiversity LIFE -hankkeen alla tehtävät LUMO-ohjelmat nostavat vahvasti esiin monimuotoisuusverkostot luontokadon torjunnassa ja painottavat toimien kohdentamisen merkitystä kustannusvaikuttavuuden kasvattamisessa. Priodiversity LIFE -hankkeessa laaditut LUMO-ohjelmat kokoavat ohjelmien laatijat säännöllisesti yhteen ja välittävät hankkeen tuottamaa tietoa kaikkien maakuntien käyttöön.
Ota yhteyttä
- puhelin: 0295 020 900, ma–pe klo 9–15, pvm/mpm
- sähköposti: [email protected]
Alueellista tietoa
Maakunnalliset luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmat (LUMO-ohjelmat)
Priodiversity LIFE -hankkeessa laaditaan LUMO-ohjelmat seitsemään maakuntaan sekä päivitetään 2021 valmistunutta Pirkanmaan LUMO-ohjelmaa. Muut hankkeessa mukana olevat maakunnat ovat: Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo, Satakunta, Varsinais-Suomi ja Lappi. Lappi osallistuu hankkeeseen vuodesta 2026 alkaen. LUMO-ohjelmat tehdään ELY-keskus- ja maakuntaliittovetoisesti yhteistyössä maakuntien keskeisten toimijoiden ja sidosryhmien kanssa.
LUMO-ohjelmien sisältö ja aikataulu
LUMO-ohjelmat ovat uusi merkittävä työkalu luontokadon torjunnan suunnittelussa ja sen hillitsemisessä. Ohjelmat kokoavat yhteen tiedon maakunnan luonnon nykytilasta sekä siihen kohdistuvista uhista ja paineista. LUMO-ohjelmissa määritetään maakunnalliset tavoitteet monimuotoisuuden edistämiselle ja turvaamiselle, sekä toimenpiteet, joiden avulla luonnon monimuotoisuuden väheneminen pysäytetään. Nämä toimenpiteet käsittävät etenkin ennallistamis- ja hoitotoimia sekä monimuotoisuuden lisäämistoimien suosituksia ja ohjeita. Tavoitteille ja toimenpiteille määritellään myös vastuutahoja.
Ensivaiheessa LUMO-ohjelmissa tunnistetaan maakunnan arvokkaimmat luonnon monimuotoisuuden keskittymät sekä tarkastellaan niiden välisiä yhteyksiä. Priodiversity LIFE -hankkeen luonnonhoito- ja ennallistamistoimenpiteet keskittyvät näille alueille. Ohjelmat sisältävät myös seuranta- ja raportointi-, koulutus- ja viestintäsuunnitelmat.
LUMO-ohjelmien alustavat versiot tehdään hyödyntäen olemassa olevaa luontotyyppi- ja lajiaineistoa, ja ne valmistuvat vuoden 2025 loppuun mennessä. Priodiversity LIFE -hankkeessa mukana olevat tutkimusorganisaatiot (Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus) tuottavat LUMO-ohjelmien monimuotoisuuskeskittymätyötä varten tarkentavia analyyseja vuosien 2024–2026 aikana. Analyyseja päästään hyödyntämään ensimmäisen version valmistuttua, ja lopulliset LUMO-ohjelmat valmistuvat vuonna 2027. Lapin alueen LUMO-ohjelma valmistuu vuonna 2028. Tämän jälkeen ohjelmien toteutusta koordinoidaan, ja ohjelmien sisältöä päivitetään tarpeen mukaan.
Luonnon monimuotoisuusohjelmat (Pirkanmaa)
Pirkanmaan luonto on pääosin metsäistä. Sen eteläiset ja lounaiset viljelyseudut arvokkaine perinnemaisemineen, laaja järvialue kaiken keskellä ja pohjoisen karut suomaat tekevät maakunnan luonnosta monimuotoista ja vaihtelevaa. Maakunnan luontoarvot koostuvat mm. valtakunnallisesti arvokkaista lehtoalueista, harjualueista paahderinteineen ja pienvesineen, moninaisista suoluontotyypeistä ja toisaalta liuskevyöhykkeen ravinteisten kivilajien kallioista.
Pirkanmaalla esiintyvistä luontotyypeistä 60 prosenttia on arvioitu uhanalaisiksi Etelä-Suomessa, ja kymmenkunnalla lajilla on Suomessa tunnettuja esiintymiä ainoastaan tai lähes ainoastaan Pirkanmaalla. Merkittävimpiä uhkia arvokkaalle lajistolle ja luontotyypeille ovat metsätalouteen liittyvät toimet, avoimien alueiden, etenkin perinnebiotooppien umpeenkasvu, rakentaminen ja soiden ojitusvaikutukset.
Alueelliselle monimuotoisuustyölle on tarvetta. Tämän takia Pirkanmaan olemassa olevaa LUMO-ohjelmaa päivitetään hankkeen alla entistä konkreettisemmaksi työkaluksi luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.
Yhteyshenkilö:
Biodiversiteettikoordinaattori Tuulia Lahtinen
puh. 0295 036 192
sähköposti: [email protected]
Tutustu:
- Pirkanmaan LUMO-ohjelman luonnosvaiheen maakunnalliset monimuotoisuuskeskittymät – karttakuva
- Maakunnalliset LUMO-ohjelmat ja niissä tunnistettavat monimuotoisuuskeskittymät - Priodiversity LIFE –hankkeen tietopaketti toimijoille
- Suomen ympäristökeskuksen raportteja 20 /2021: Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit
- Pirkanmaan LUMO-ohjelma 2022
- Pirkanmaan LUMO-ohjelman toimenpidesuunnitelma 2022
12.6.2025