Kainuun ELY-keskus

Kainuun ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.

Ajankohtaista Kainuun ELY-keskuksen alueella

Tiimi keskustelee tuotantotilassa.

Yritystukien syksyn haut käynnistyvät Pohjois-Suomessa 18.8.2025

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on avannut Kasvun kiitorata -haut ja pk-yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden sekä uuden teknologian hyödyntämisen haun. Lisäksi avoinna ovat yrityksen kehittämisavustuksen jatkuvat haut, jotka sulkeutuvat poikkeuksellisesti jo 30.11.2025 elinvoimakeskusten perustamisen vuoksi.

Lue lisää

EDIN-hanke

Kainuun ELY-keskus on mukana diginomadien houkutteluun tähtäävässä kansainvälisessä Interreg Europe -rahoitteisessa EDIN - European Diginomads -yhteistyöhankkeessa, johon kuuluu kahdeksan hankekumppania eri puolilta Eurooppaa. Hankkeen tavoitteena on edistää alueellista koheesiota ja lisätä harvaan asuttujen ja syrjäisten alueiden houkuttelevuutta etätyöntekijöille.

Lue lisää
Sinitakkinen mies istuu kannettava tietokone sylissään lumisessa vaaramaisemassa, kädessään lumessa pystyssä olevan termospullon kuppiosa.

Neljä kättä yhdistyneenä ilmassa

Hyvä työ Kainuussa (ESR+)

Kainuun ELY-keskus on käynnistänyt ESR+ -rahoitteisen Hyvä työ Kainuussa -hankkeen, joka vastaa Kainuun alueen työelämän kehittämistarpeisiin lisäämällä yritysten tietämystä työelämän laadusta ja vahvistamalla esihenkilöiden johtamisvalmiuksia tulevaisuuden työelämää varten.

Lue lisää

Tule meille töihin!

Haluatko olla mukana rakentamassa ja kehittämässä monipuolisesti valtionhallinnon alueellisia palveluita? ELY-keskuksissa on mahdollista vaikuttaa tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

Avoimiin työpaikkoihimme haetaan Valtiolle.fi-palvelun kautta. Tarkemmat hakuohjeet löydät työpaikkailmoituksista.

Yhteystiedot

Kainuun ELY-keskus

029 502 3500
[email protected]

Asiakaspalvelukanavat ja muut yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivulta.