Navigointivalikko
Uutiset 2019

Kutsu kasvutonttu kylään -kampanja Pohjois-Savon yrityksille (Pohjois-Savo)

Pohjois-Savon ELY-keskus, TE-toimisto sekä Business Finland rohkaisevat yhdessä tuumin maakunnan yrityksiä kutsumaan heidät kylään joulukampanjan merkeissä. Kutsu kasvutonttu kylään -kampanjaa vietetään 20.11.-20.12.2019.

Kampanjan tavoitteena on tuoda lähemmäs tietoa maakunnan yrityksille suunnatuista palveluista, joiden avulla tuetaan yritysten kehitystä, kasvua ja kansainvälistymistä. Apua löytyy myös rekrytointihaasteisiin. Kampanja kohdistuu kaikenkokoisille pohjoissavolaisille yrityksille toimialasta riippumatta.

- Jos toimintamme on sinulle vielä epäselvää tai kaipaat lisätietoa yrityspalveluistamme, nyt on oiva mahdollisuus ottaa asiasta selvää. Olemme koostaneet kampanjan hengessä yrityksiä varten tonttukatalogin, josta selviää, millaisiin kysymyksiin he voivat saada kauttamme apua yksikön päällikkö Jan Blomberg kertoo.

Kampanjassa on mukana joukko asiantuntijoita, jotka voivat auttaa eri tilanteissa olevia yrityksiä. Tontut liikkuvat tunnetusti ennen joulua. Mikään ei kuitenkaan estä sopimasta tapaamisia nyt myös ensi vuodelle.

Yrittäjä/työnantaja toimi näin:

1. Soita tai laita viestiä tonttulinjallemme.
2. Katsotaan, kuka yrityspalveluistamme voisi auttaa sinua parhaiten.
3. Tonttumme tulee kylään joulutuliaisten kera.
4. Tullaan tutuiksi ja keskustellaan palveluistamme.

Tonttulinja: puh. 0295 016 316, suvi.pesonen(at)ely-keskus.fi

Kasvutonttujen liikkeitä voi seurata sosiaalisessa mediassa #tontutliikkuu #kutsumeidätkylään

Tonttukatalogin löydät täältä

Ota yhteyttä, niin sovitaan sinulle paras ajankohta yhteiselle keskustelulle!

Lisätietoja antavat:
Kehittämispäällikkö Suvi Pesonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, p. 0295 016 316, suvi.pesonen(at)ely-keskus.fi
Yksikön päällikkö Jan Blomberg, Pohjois-Savon ELY-keskus, p. 0295 026 552, jan.blomberg(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa