Navigointivalikko
Uutiset 2019

Hakemuksia työllisyyden kuntakokeiluihin jätettiin 30 kappaletta

Työllisyyden kuntakokeiluihin tuli määräajassa 30 hakemusta. Ministeriö vahvistaa kokeilukunnat joulukuussa. Kokeilut käynnistyvät keväällä 2020, kun eduskunta on hyväksynyt valmisteilla olevan kokeilulain.

Työllisyyden kuntakokeilujen hakuaika päättyi 19.11.2019. Hakemuksia jätettiin 30 kappaletta. Hakemuksia tuli kaikista maakunnista lukuun ottamatta Kymenlaaksoa ja Etelä-Karjalaa. Hakemuksissa on mukana yhteensä 120 kuntaa. 

Hakemusten käsittely käynnistyy ministeriössä välittömästi. Hakemukset käsitellään hakukirjeessä olevien reunaehtojen mukaisesti. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi kokeilujen laajuuteen ja kuntien omarahoitukseen. Hakijoilta pyydetään tarvittaessa täydennyksiä, ja heidän kanssaan käydään tarkentavia keskusteluja ennen päätösten tekemistä. 

Tavoitteena on, että ministeriö vahvistaa kokeilukunnat joulukuussa. Asiasta on valmisteilla laki, jossa säädetään kokeiluun otettavista kunnista ja palvelujen järjestämisestä. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle helmikuussa 2020, ja kokeilut käynnistyvät kevään aikana.

Lue lisää:

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 20.11.2019

Listaus hakeneista kunnista ja lisätietoa työllisyyden kuntakokeiluista


Alueellista tietoa