Navigointivalikko
Uutiset 2019

Alueiden kasvun ja kilpailukyvyn tukemiseen 582 miljoonaa euroa

Hallitus päätti 31.1.2019 vuoden 2019 EU:n rakennerahastojen ja valtion rahoituksen jaosta. Rakennerahastojen avulla tuetaan kestävää kasvua ja työllisyyden edistämistä. Nyt jaettiin Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) varoja 582 miljoonaa euroa alueille ELY-keskusten ja maakuntien liittojen päätettäväksi. Rahoitusta suunnataan myös Kainuun ja Pirkanmaan siltasopimusten toimenpiteisiin.

Tänä vuonna jaettavaa EAKR-rahoitusta suunnataan erityisesti uusia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (tki-toiminta) työpaikkoja synnyttävään toimintaan ja vähähiilisyyttä edistävien hankkeiden osuuden lisäämiseen. ESR-hankkeissa tehostetaan toimenpiteitä, joilla parannetaan osaavan työvoiman saatavuutta.

Rakennerahasto-ohjelman toteutus on edennyt yli puolenvälin. Ohjelma on toteutunut kaikissa maakunnissa tasapainoisesti ja tuloksellisesti. Hankkeita on ohjelmakauden aikana käynnistynyt yli 6000. Uusia työpaikkoja on syntynyt reilut 5800 ja uusia yrityksiä yli 300.

Lue lisää:


Alueellista tietoa