Kuntapaikat ja kuntiin osoittaminen

Pakolaisten kuntapaikkojen alueellinen koordinointi kuuluu ELY-keskuksien tehtäviin. Teemme yhteistyötä myös muiden toimijoiden, kuten esimerkiksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kanssa toimivien kansalaisjärjestöjen kanssa.

Kunta voi olla yhteydessä kuntapaikoista paikalliseen ELY-keskukseen.

Vastaanottokeskus voi hakea kuntapaikan turvapaikkamenettelyn kautta oleskeluluvan saaneille. Vastaanottokeskus toimittaa kuntasijoitushakemuksen ELY-keskukseen. Kun löydämme vastaanottavan kunnan, niin teemme henkilön kuntaan osoituksen. Kunta järjestää kuntapaikalle saapuvalle pakolaiselle asunnon ja ohjaa hänet kunnan palveluihin.

Turvapaikkamenettelyn kautta oleskeluluvan saaneista pakolaisista merkittävä osa muuttaa kuntaan itsenäisesti. Tällöin vastaanottokeskukset voivat avustaa asunnon ja muuton järjestämisessä.

Kansainvälistä suojelua saaville siirtyminen heidän vastaanottokeskuksensa kuntaan tai lähikuntiin on usein hyvä vaihtoehto, sillä alue ja sen verkostot ovat voineet tulla heille jo tutuiksi. Nopea vastaanottokeskuksista kuntaan siirtyminen hyödyttää kansainvälistä suojelua saavan lisäksi koko yhteiskuntaa, sillä tällöin kotoutuminen käynnistyy nopeasti.

Kunta saa tietoa kuntaan muuttavista henkilöistä, jotta heidän tarvitsemiensa palvelujen ja asuntojen järjestämiseen pystytään varautumaan. Kuntaan muuttavan henkilön palveluntarpeet ja koulutus- ja työllistymismahdollisuudet onkin otettava huomioon siirtymistä suunniteltaessa.

Lisätietoa:


 

Alueellista tietoa


Päivitetty: 05.06.2024