Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Taasianjoessa jälleen kalakuolemia (Uudenmaan ELY-keskus)

Taasianjoessa on viimevuotiseen tapaan havaittu runsaasti kuolleita kaloja. Ensimmäiset havainnot tehtiin Heikinkylän ja Pekinkylän läheisyydessä 26.7. Uudenmaan ELY-keskus kävi joella 29.7. ottamassa vesinäytteitä mm. ravinnemäärityksiä varten. Tällöin kuolleita kaloja näkyi paitsi aiempien havaintopaikkojen yläpuolella, myös selvästi alempana, 7-tien läheisyydessä.

Kuolleet kalat eivät olleet mitään tiettyä kokoluokkaa tai lajia, ja kalojen lisäksi joessa havaittiin paikoin myös kuolleita simpukoita. Lindkoskella ja Lapinkylässä havaittiin vain eläviä kaloja.

Vesinäytteitä otettiin viideltä eri havaintopaikalta, ja alustavien tulosten perusteella alusvesi on paikoin hapetonta. Päällysvesi puolestaan on hyvin lämmintä, paikoin jopa 24,7 asteista. Tarkempia tuloksia mm. ravinne- ja bakteerianalyyseistä saataneen lähipäivinä, mutta näyttää siltä, ettei ainakaan mitään kuolemia selittävää yksittäistä päästölähdettä pystytä osoittamaan.

Paikalliset ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaiset seuraavat tilannetta ja osallistuvat tarvittaessa asian selvittämiseen.

Kalakuolemista on tehty viime päivinä ilmoituksia myös useista järvistä eri puolilta Uuttamaata. Useimmissa tapauksissa nimenomaan pienikokoista kalaa on kuollut. Todennäköisimpänä syynä kalakuolemiin pidetään lämpimän sään ja heikon happitilanteen yhdistelmää. Helteellä veden lämpötila voi ylittää huomattavasti kalan normaalit lämpötilavaatimukset. Vaihtolämpöisinä eläiminä kalat tarvitsevat lämpimällä säällä enemmän happea. Kun hapen määrä laskee lämpimässä vedessä, lämpötilan ja vähähappisuuden yhteisvaikutus voi olla tappava. Veden alhainen happitaso aiheuttaa lisäksi stressiä ja altistaa taudeille.

Myös leväkukinnoilla on vaikutusta vesistön happitilanteeseen: levämassan kuoltua se vajoaa pohjaan, missä hajotustoiminta vaatii paljon happea ja voi aiheuttaa happikatoa.

Kuolleita kaloja Taasianjoessa. Taasianjoki virtaa Päijät-Hämeen, Pohjois-Kymenlaakson ja Uudenmaan kautta Suomenlahteen. Kuva: Laura Forsström

 

Lisätietoja (virka-aikana):

  • Uudenmaan ELY-keskus, ylitarkastaja Laura Forsström, 050-3967343, [email protected].
  • Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, erikoistutkija Markku Kaukoranta, 040-8434726, [email protected]

Alueellista tietoa