Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen valtion aluehallinnon uudistuksesta

Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty.  Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Samalla perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto.

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen valtion aluehallinnon uudistuksesta 18.6.2025. Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten pohjalta. Lisäksi perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto.

Muutos kattaa yhdeksän hallinnonalan tehtäviä, useita virastoja sekä 4600 työntekijää.

Elinvoimakeskukset jatkossa valtionhallinnon alueellisia toimijoita

Elinvoimakeskuksia perustetaan kymmenen nykyisten 15 ELY-keskuksen pohjalta. Niiden toiminta perustuu monialaisuuteen, ja tavoitteena on vahvistaa valtion aluehallinnon kehittämis- ja rahoitustoimintaa sekä elinvoimakeskuksissa että alueellisessa kumppanuusyhteistyössä. Elinvoimakeskuksilla on päätoimipaikka tai toimipaikka kaikissa maakunnissa ja niissä työskentelee lähes 2 000 ihmistä.

Elinvoimakeskukset hoitavat jatkossa valtaosan nykyisten ELY-keskusten tehtävistä. Elinvoimakeskukset huolehtivat monipuolisista tehtävistä, jotka liittyvät elinkeinoihin, työllisyyteen, osaamiseen ja kulttuuriin, maahanmuuttoon ja kotoutumiseen, maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen ja tienpitoon, alueidenkäytön edistämiseen, vesitalouteen, luonnon monimuotoisuuden ja vesien ja meren hyvän tilan ja ilmastotyön edistämiseen, kalatalouteen sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman toimeenpanoon ja Euroopan maatalouden tukirahaston ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston tehtäviin.

ELY-keskusten ympäristötehtävistä elinvoimakeskuksiin siirtyvät vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden edistäminen sekä luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotyön edistäminen. ELY-keskusten julkisen henkilöliikenteen tehtävät siirtyvät Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin.

Lupa- ja valvontavirastoon valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät

Uudistuksessa perustetaan valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto, joka hoitaa valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä. Virastolla on toimipaikka 18 paikkakunnalla ja sen päätoimipaikka sijaitsee Tampereella. Virasto on noin 2 000 henkilön työpaikka ja toimii asiakaslähtöisesti, poikkihallinnollisesti ja monialaista asiantuntemusta hyödyntäen.

Nykyisten ELY-keskusten ympäristön-, vesien- ja luonnonsuojeluun liittyvät lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät sekä esimerkiksi ympäristövaikutusten arvioinnin ja alueidenkäytön viranomaistehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontaviraston vastuulle. Samalla Lupa- ja valvontavirastoon siirtyy myös suurin osa nykyisten aluehallintovirastojen (AVI) lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävistä sekä kaikki Valviran tehtävät.

Uudistuksen tavoitteena sujuvoittaa palveluita ja vahvistaa alueiden elinvoimaa

Valtion aluehallinnon uudistus perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan. Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa talouden kestävää kasvua ja alueiden elinvoimaa, yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöjä sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua.

Uusien virastojen johdon virkojen täyttäminen on tarkoitus käynnistää kesällä mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun tasavallan presidentti on vahvistanut lait.

Lisätietoja

Jaana Korhonen
ELY-keskusten ylijohtajaverkoston puheenjohtaja v. 2025
ylijohtaja, Kainuun ELY-keskus
p. 0295 023 560
[email protected]