Alueellista tietoa

Uutiset 2022

ELY-keskus auttaa kansainvälistymishaluisia yrityksiä – ota yhteyttä Team Finland -koordinaattoriimme (Satakunta)

ELY-keskuksen Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori neuvoo ja sparraa kansainvälistymisestä kiinnostuneita paikallisia yrityksiä. Team Finland -koordinaattorimme ohjaa yritysasiakkaita oikeiden rahoitusten ja palvelujen pariin sekä auttaa löytämään tietoa ja verkostoitumismahdollisuuksia. Koordinaattori toimii laajan yritysten kansainvälistymistä tukevan Team Finland -verkoston paikallisena linkkinä.

Satakunnan Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattorina syyskuussa aloittaneella Elina Iso-Ojalla on vahva perusta uuteen työhönsä aiemmista tehtävistä. Häneen voivat olla yhteydessä niin yritysten edustajat kuin myös yrityksiä työkseen neuvovat.

– Ennen tuloani Satakunnan ELY-keskuksen palvelukseen työskentelin Business Finlandin ulkomaanverkostossa Saksassa vientiasiantuntijana, jossa työni keskiössä oli suomalaisten vientiyritysten aktivointi, sparraus ja neuvonta kansainvälistymiseen ja viennin edistämiseen liittyen. Team Finland -verkosto oli tässä työssä keskeinen yhteistyökumppani, Elina Iso-Oja kertoo.

Team Finland tarjoaa yrityksille sujuvan palveluketjun neuvonnasta rahoitukseen

Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten tahojen verkosto, jonka kautta on saatavissa neuvontaa, rahoitusta ja palveluja viennin ja kansainvälistymisen eri vaiheissa. Yrityksen antamien tietojen perusteella etsimme verkostostamme yritykselle sopivimmat asiantuntijat ja palvelut. Järjestämme myös erilaisia kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyviä infotilaisuuksia ja yritysten verkostoitumistapahtumia.

Maailmalla Team Finland -verkostoa edustaa yli 80 paikallista tiimiä. Kotimaassa Team Finland -verkoston tärkeä osa ovat maakunnalliset tiimit ja niiden keskinäinen yhteistyö. Satakunta on tullut viime vuosien aikana Elinalle tutuksi etenkin kansainvälisen rekrytoinnin edistämisen parissa.

– Satakunnan ELY-keskuksessa olen aiemmin työskennellyt kehittämisasiantuntijana työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton tehtävissä. Olemmekin mielestäni viimeisen kahden vuoden aikana onnistuneet saavuttamaan erinomaisessa yhteistyöverkostossa maakunnan kannalta merkittäviäkin edistysaskelia, hän sanoo.

– Tehtävä Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattorina nivoo hienolla tavalla yhteen aiempaa työhistoriaani. Uudelta tehtävältä odotan ennen kaikkea innostavia tapaamisia alueen yrityskentän kanssa sekä hyvän yhteistyön jatkumista Satakunnassa jo tuttujen sidosryhmäyhteistyökumppaneiden kanssa sekä yhteistyön rakentamista itselleni vielä uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Kansainvälistyminen on yrityksille aina suuri ponnistus ja sen onnistumisen tukeminen on mitä isommin verkostoyhteistyötä, jossa yhdessä alueen Team Finland -toimijoiden kanssa autamme yhteistä satakuntalaista asiakastamme maakunnasta maailmalle.

Elina Iso-Oja

Jos yrityksen kasvu ja kansainvälistyminen on ajankohtaista, niin ota yhteyttä
Satakunnan Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattoriin ​​​​​​Elina Iso-Ojaan:

[email protected]
puh. 0295 022 177

​​​​​Kartoitamme yrityksen tarpeet ja etsimme sopivat työkalut kasvuun ja kansainvälistymiseen Team Finland -verkoston palveluista. Voit hyödyntää myös Team Finland -yhteydenottopyyntöä. Otamme sinuun yhteyttä kahden työpäivän sisällä.

​​​​​Lue lisää Team Finlandin palveluista ja toiminnasta www.team-finland.fi

Team Finland -verkostoon kuuluvat muun muassa ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, ELY-keskukset ja TE-toimistot, Business Finland, Finnvera, Finnfund, Finnpartnership, EastCham Finland, Suomalais-ruotsalainen kauppakamari, Saksalais-suomalainen kauppakamari, Teknologian tutkimuskeskus VTT, Patentti- ja rekisterihallitus, TESI, Ruokavirasto, EK, GTK, Ilmastorahasto, Keskuskauppakamari, maa- ja metsätalousministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Viexpo, Team Finland Knowledge -verkosto, Suomen Yrittäjät, Suomen Akatemia ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit. Alueverkostoihin kuuluvat lisäksi yrittäjäjärjestöt, kunnat, paikalliset kauppakamarit ja oppilaitokset.