Uutiset 2022

Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Tenon lohikantojen tilassa ei parannusta – lohi esitetään rauhoitettavaksi kalastuskaudelle 2023

Lohikantojen heikon tilan vuoksi Tenolle esitetään lohenkalastuskieltoa 1.6.–31.12.2023. Tenon vesistön kaikuluotaus-, videoseuranta- ja sukelluslaskennoista kerätyn laajan tutkimustiedon perusteella Tenon lohikannoissa ei ole tapahtunut parannusta viime vuodesta. Kannat ovat korkeintaan samalla tasolla kuin vuonna 2021, mahdollisesti jopa heikommalla.

Lohenkalastukselle ei ole edellytyksiä; mereltä palaava lohimäärä on edelleen niin pieni, että jokainen pyydetty lohi rikkoisi kestävän kalastuksen periaatteita. Näin ollen lohenkalastuksen täyskielto on välttämätön. Nykytilanteessa ei ole ollut mahdollista määrittää sellaista vähäistä kalastusta, joka ei olisi haitallista Tenon lohikannoille, mutta mahdollistaisi saamelaisen lohenkalastuskulttuurin harjoittamisen.

Lohenkalastuskiellon lisäksi hallituksen esityksessä esitetään vieraslaji kyttyrälohen kalastusta, millä varaudutaan kyttyrälohen todennäköiseen voimakkaaseen nousuun ensi vuonna. Esitetty laki tulisi voimaan 1.5.2023.

Lue lisää

Tenon lohikantojen tilassa ei parannusta – lohi esitetään rauhoitettavaksi kalastuskaudelle 2023, maa- ja metsätaloministeriön tiedote 26.10.2022 (mmm.fi)