Navigointivalikko
Uutiset 2019

Työolobarometri 2018: Ikääntyneiden työkyky kehittynyt parempaan suuntaan

Enemmistö palkansaajista kokee, että työ on ainakin jossain määrin henkisesti raskasta. Fyysisesti raskasta työ on runsaalle kolmasosalle. Yhdeksän kymmenestä palkansaajasta pitää omaa työkykyään hyvänä suhteessa työn henkisiin tai fyysisiin vaatimuksiin, selviää työolobarometrin 2018 loppuraportista.

Vanhimpien työntekijöiden työkyky suhteessa työn fyysisiin ja henkisiin vaatimuksiin on kohentunut 2000-luvun taitteesta. Kokemukset työn fyysisestä kuormittavuudesta ovat 55–64-vuotialla aiempaa harvemmassa. Heistä 37 % kokee työnsä fyysisesti raskaaksi, kun vastaava osuus oli 43 % vuonna 2002. Kokemus työn henkisestä kuormittavuudesta on samassa ajassa kasvanut etenkin nuorimmissa ikäryhmissä.

- Työelämän laadun ja tuottavuuden kehittämisessä on vielä paljon tehtävää. Kun työ on murroksessa ja teknologinen kehitys muuttaa työtä, täytyy varmistaa, että kaikki pysyvät muutoksissa mukana. Olennaista on, että työpaikoilla saadaan kaikkien työntekijöiden taidot ja ideat yhteiseen käyttöön, työministeri Timo Harakka painottaa.

Lue lisää:


Alueellista tietoa