Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin infotilaisuus pidettiin Kouvolassa 7.5.2015 (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksessa pidettiin infotilaisuus meneillään olevasta partnerihausta, jonka kautta kulttuurin ja taiteen ammattilaisilla ja harrastajilla on mahdollisuus löytää sopiva yhteistyökumppani Venäjältä. Yhteistyökumppania voi etsiä joko tekemällä itse hanke-ehdotuksen tai vastaamalla naapurimaasta tulleeseen ehdotukseen.

Kumppanin hakijoita voivat olla erilaiset organisaatiot, yhteisöt, yksityiset ihmiset, ja ehdotuksia voi tehdä kaikilta taiteen ja kulttuurin aloilta, mitä voi yhdistää esimerkiksi oppimiseen tai vaikkapa ympäristö- tai matkailualaan.

Hankkeet edustavat monipuolisesti kulttuuri- ja taidekentän eri alueita unohtamatta kulttuurin sosiaalista merkitystä, sen elinkeinoelämää tukevaa roolia ja uusia teknologioita.

Tartu tilaisuuteen, tutustu hanke-ehdotuksiin osoitteessa www.kultforum.org/fi/hankkeet-ja-haku

Yhteistyökumppanihaku päättyy 15.5.2015.


Projektikoordinaattori Olga Kauppinen, Suomi-Venäjä-seura


Kuvassa vas. Olga Kauppinen, Satu Ståhlberg Lappeenrannan museoista,
Pia Hurtta Kymenlaakson Liitosta, Jorma Fagerström Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta,
Ritva Kaikkonen ELY-keskuksesta ja Veli-Matti Kesälahti Etelä-Karjalan liitosta


Alueellista tietoa