Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Valtatien 8 liikenne ohjataan yhdelle kaistalle Kokkolan pohjoispuolella Vitsarin kohdalla (Keski-Pohjanmaa)

Storån sillan korjaustyöt etenevät pintarakenteiden korjausvaiheeseen. Tällöin puolet sillan leveydestä ei ole liikenteen käytössä.

Siltatyömaan kohdalla liikenne joudutaan ohjaamaan yhdelle kaistalle, ja liikenteen sujumisen varmistamiseksi tieosalla otetaan käyttöön jatkuva liikennevalo-ohjaus 12.8.2019 alkaen. Liikennevalot ovat käytössä lokakuun loppuun saakka. Liikennevalo-ohjauksen aikana ajoneuvon suurin sallittu leveys on 4,0 metriä.

Liikennevaloja koekäytetään tiistaina 6.8.2019 klo 16:sta seuraavaan aamuun klo 6 asti. Koekäytöllä saatujen kokemusten avulla säädetään liikennevalojen toimintaa mahdollisimman hyvin liikennettä palvelevaksi. 

Tienkäyttäjiltä ja alueen asukkailta pyydetään kärsivällisyyttä. Vaikka työmaa aiheuttaa viivytyksiä liikenteeseen, sillä kuitenkin varmistetaan sillan toimivuus vuosikymmeniksi eteenpäin.

 

Lisätietoja

Jussi Holmi
Työmaapäällikkö
Urakoitsija Skanska Infra Oy
Puh. 040 833 7760

Jukka Ylimäki
Siltainsinööri
ELY-keskus
Puh. 0295 027 763


Alueellista tietoa