Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Hae avustusta kulttuuriympäristön kunnostukseen! (Etelä-Savo)

Etelä-Savon ELY-keskus myöntää avustuksia rakennusperinnön hoitoon ja saariston ympäristönhoitoon. ELY-keskukset saavat ympäristöministeriöltä myönnettävää rahaa sen mukaan, paljonko kysyntää alueella kunnostuksille on. Avustusta haetaan tuleviin kunnostustöihin. Hakuaika on tänä vuonna 21.10.-2.12.2019.

Vanhan rakennuksen kunnostusmääräraha nousemassa

Rakennusperinnön hoitoavustusta myönnetään rakennusperinnöltään arvokkaiden rakennusten ja alueiden säilyttämiseen ja suojelemiseen. Valtakunnallisesti avustuksiin on ensi vuodeksi varattu rahaa 1,7 miljoonaa euroa. Summa on kaksinkertaistunut viime vuosista.

Kunnostukset tulee tehdä rakennusten ja alueiden ominaispiirteet säilyttäen. Ensisijaisia avustuskohteita ovat suojellut rakennukset sekä valtakunnallisesti ja maakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön tai arvokkaaseen maisema-alueeseen kuuluvat kohteet.  Avustusta voidaan myöntää myös paikallisille kulttuurihistoriallisesti merkittäville rakennuksille.

Avustusta voivat hakea yksityishenkilöt ja rakennusperinnön hoitoa edistävät yhteisöt. Nyt kannattaa hakea avustusta vuosien 2020-2021 kunnostustöihin!

Etelä-Savon saaristoalueille haettavissa tukea maisemaa säilyttäviin toimenpiteisiin

Saaristokunta tai saaristokunnan jäsen voi saada avustusta saaristoluonnon suojelemista tai saariston maisemakuvan säilyttämistä ja parantamista koskeviin toimenpiteisiin. Esimerkkinä maisemallisesti merkittävien venevajojen ja aittojen kunnostus. Avustusta voi saada myös vaikkapa perinnemaisemien hoitoon tai luontoselvitysten tekemiseen.

Etelä-Savossa saaristokuntia ovat Enonkoski, Puumala ja Sulkava. Lisäksi saaristoalueita on Hirvensalmella, Mikkelissä ja Savonlinnassa. Tukea voidaan myöntää myös yhdistykselle tai säätiölle, jonka tarkoituksena on luonnonsuojelun tai ympäristönhoidon edistäminen.

Linkit:

Lisätietoa:

Kulttuuriympäristöasiantuntija Laura Hesso, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4193, [email protected]


Alueellista tietoa