Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyön toimintakatsaus 2016 (Kaakkois-Suomi)
 

Vuosi 2016 poikkeuksellisen heikko, Kaakkois-Suomen liikenteessä menehtyi 25 ihmistä

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa, tapahtui vuonna 2016 yhteensä 453 henkilövahinkoon johtanutta liikenneonnettomuutta. Näissä onnettomuuksissa menehtyi 25 ja loukkaantui 428 henkilöä. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien osalta viime vuosi oli erityisen synkkä, varsinkin jos uhrien määrää verrataan vuosien 2013–2015 keskiarvoon. Myös loukkaantumiseen johtaneiden liikenneonnettomuuksien osalta vuosi 2016 oli edellisvuosia heikompi.

Tieliikenteessä kuolleet ja loukkaantuneet Kaakkois-Suomen alueella vuosina 2013–2016 (Tilastokeskus).

Vuoden 2016 tieliikenteen kuolemantapauksista 12 tapahtui Etelä-Karjalassa ja 13 Kymenlaaksossa. Pääosin onnettomuudet tapahtuivat maatieverkolla taajama-alueiden ulkopuolella. Pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna alueen liikenneturvallisuustilanne on kuitenkin parantunut. Vielä 2000-luvun alkupuolella Kaakkois-Suomen liikenteessä menehtyi keskimäärin yli kolmekymmentä ja loukkaantui keskimäärin yli kuusisataa ihmistä vuosittain.

Kaakkois-Suomen liikenteessä vuosina 2015 ja 2016 menehtyneet kunnittain ja muita taustatietoja.


 

Liikenneturvallisuus on yhteistyötä

Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyön koordinoinnista vastaa ELY-keskuksen vetämä alueellinen liikenneturvallisuustyöryhmä. Työryhmä koostuu ELY-keskuksen, Liikenneturvan, poliisin, pelastuslaitoksen, Kaakkois-Suomen kuljetusyrittäjien ja kuntien edustajista. Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi kokoontui työryhmän organisoimana vuonna 2016 jo kolmannen kerran (teemana nuoret ja nuorten liikenneturvallisuusongelmat). Lisäksi työryhmä järjesti viidesluokkalaisille piirustuskilpailun, jonka aiheena oli turvallinen pyöräily.

Esimerkkejä eri tahojen liikenneturvallisuustyöstä vuonna 2016.

Paikallisella tasolla liikenneturvallisuustyötä suunnitellaan ja toteutetaan kuntakohtaisissa liikenneturvallisuustyöryhmissä. Vuonna 2016 toimiva liikenneturvallisuustyöryhmä löytyi 12 Kaakkois-Suomen kunnasta (kuntia yhteensä 16). Seitsemän kuntaa saavutti viime vuonna turvallisuustilanteen, jossa kukaan ei menehtynyt tieliikenteessä. Aktiivinen eri liikkujaryhmät tavoittava kuntatyö on osaltaan edesauttamassa liikenneturvallisuustavoitteiden saavuttamista.

Poimintoja vuoden 2017 toiminnasta ja tapahtumista

  • Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi (teemana kävely ja pyöräily)
  • Piirustuskilpailu viidesluokkalaisille (teemana turvallinen koulumatka)
  • Punainen Liitu -nuorten liikenneturvallisuuskampanja Kouvolassa ja Kotkassa
  • Taikuutta & Mopoilua -kiertue Kaakkois-Suomen yläkouluissa
  • Taika-Avain kiertue Etelä-Karjalassa
  • Kouvolan ja Iitin sekä Lappeenrannan seudun kuntien (Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Savitaipale ja Taipalsaari) liikenneturvallisuussuunnitelmat
  • Liikenneympäristön parantaminen pienten liikenneturvallisuuskohteiden toteuttamiseen varatulla rahalla (painottuu Etelä-Kymenlaaksoon)

 

Lisätietoja:

- Liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, puh. 0295 029 385
- Yhteyspäällikkö Tarja Korhonen, Liikenneturva, puh. 040 534 1183
- Komisario Jukka Tylli, Kaakkois-Suomen poliisilaitos, puh. 0295 414 482
- Paloinsinööri Juhani Carlson, Kymenlaakson pelastuslaitos, puh. 044 702 6331
- Toimitusjohtaja Eeva-Maija Koponen, Kaakkois-Suomen kuljetusyrittäjät ry, puh. 0400 550 545


Alueellista tietoa