Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Vesitilannetiedote, tulvariski Kalajoella ja Siikajoella kasvamassa (Pohjois-Pohjanmaa)

Heinäkuun alku on ollut poikkeuksellisen sateinen etenkin maakunnan eteläosissa. Eniten on satanut Kalajoen vesistöalueella, jossa alkuviikon sademäärä vastaa koko heinäkuun keskimääräistä sadantaa. Myös kesäkuu oli tavanomaista sateisempi. Tämän vuoksi maakunnan eteläosissa järvet, joet ja ojat ovat täyttyneet vesistä. Myös maaperä on niin täynnä vettä, ettei se enää juurikaan varastoi sadevesiä.

Kalajoen virtaaman ennustetaan kasvavan noin 250 m3/s tuntumaan torstaihin mennessä, mikä vastaa keskimääräistä kevättulvavirtaamaa. Kaikki Kalajoen vesistön säännöstellyt järvet ovat täyttyneet sadevesistä. Myös Pyhäjoen virtaama on kasvussa, mutta virtaamahuipun ennustetaan jäävän 150 m3/s tuntumaan. Vesi voi nousta alavimmille pelloille Kalajoen vesistön alueella.

Siikajoen virtaamaa pyritään säännöstelemään niin, että virtaama on alle Harjunnivan mittauspisteellä 160 m3/s. Tällä hetkellä Uljuan tekojärvessä on tilaa sadevesille, mutta sateiden vuoksi järven vedenpinta nousee nopeasti. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus käynnistää Uljuan ohijuoksutukset Lämsänkosken padolta 7.7. Ohijuoksutuksia jatketaan niin kauan, että Uljuan tekojärven vedenpinta saadaan laskettua riittävän alas. Ohijuoksutuksilla pyritään siihen, että Uljuan tekojärvessä olisi varastotilavuutta myös mahdollisia seuraavia isompia sateita varten.

Koska säännöstellyt järvet ovat täyttyneet, joet ja ojat ovat piripinnassa ja maaperä on täynnä vettä, on olemassa merkittävä riski poikkeuksellisen suurille kesätulville etenkin Kalajoen vesistöalueella, mikäli seuraavat viikot ovat sateisia. Myös Siikajoella tulvariski on kasvamassa, kun Uljuan tekojärvi on täyttymässä vesisateiden vuoksi.

Lisätietoja:

Vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 038 430 (kokonaistilanne)

Ympäristöinsinööri Timo Hampinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 050 396 3006 (Kalajoen, Pyhäjoen ja Siikajoen säännöstely


Alueellista tietoa