Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Puustoa poistetaan teiden varsilta muutoinkin kuin turvallisuuden vuoksi (Keski-Suomi)

Teiden varsien puuston raivauksiin ei ole erikseen osoitettu varoja tienpidon määrärahoista vaan kohteet on valittu siten, että puun myyntitulot kattavat työkustannukset. Huonompi uutinen on se, että kohteet on jouduttu valitsemaan sellaisista paikoista, joissa puulla on myyntiarvoa. Niinpä tarpeellisiakin poistoja on jouduttu jättämään toistaiseksi tekemättä.

Tienvarsiraivauksista syntyvä yksi iso hyöty on turvallisuuden parantuminen, kun kasvavan näkyvyyden myötä kuljettajalle jää erityisesti hirvieläinten tielle ryntäyksien varalta enemmän reaktioaikaa. Mutta on puuston poistamisella muitakin merkittäviä hyötyjä.

– Raivauksen jälkeen aurinko pääsee paistamaan ja tuulet puhaltamaan tiealueelle, jolloin se kuivuu sateen ja aamukasteen jäljiltä nopeammin. Keväällä tien pinta kuivuu sekä routa sulaa ja kuivuu niin ikään nopeammin, ylläpitovastaava Eino-Matti Hakala Keski-Suomen ELY-keskuksesta valaisee.


Puustoa poistetaan tienvarsien lisäksi myös kallioleikkausten päältä. Kuva on otettu Laukaan Metsolahdesta VT9:n varrelta.

Kaikki edellä mainitut seikat edesauttavat päällysteen pysymistä paremmassa kunnossa. Reikiintyminen ja pinnan karheus vähenevät. Talvella liukkauttakin on vähemmän.

– Puiden poisto helpottaa myös sivuojien ja muiden kuivatusrakenteiden kunnossapitoa, Hakala muistuttaa.

Puun poistoista hyviä yhteistyökokemuksia 

Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella puun poistoa on suoritettu nyt kolmen vuoden aikana. Jyväskylän asuntomessujen alla 2014 raivauksia tehtiin yhteistyössä kaupungin kanssa tärkeimpien sisääntuloväylien (valtatiet 4, 9 ja 18) varsilta. Nämä hyvät kokemukset rohkaisivat laajentamaan toimintaa muillekin teille. Jyväskylän lisäksi puita on poistettu Petäjävedellä, Keuruulla, Multialla, Saarijärvellä, Uuraisilla, Viitasaarella, Kannonkoskella ja Laukaassa.

– Keski-Suomen maakunnan päätiestö on rakennettu pääosin 60-luvulla, joten sivuojan taakse on sen jälkeen kasvanut puustoa, joka on 30-50 vuotta vanhaa. Puustolla on siten myyntiarvoa. Osa valituista kohteista on sellaisia, joihin on liittynyt myös tien parantamista, kiinteistöpäällikkö Markku Karvonen Keski-Suomen ELY-keskuksesta toteaa.

Työn toteuttamisessa on painotettu turvallisuusnäkökohtia.

– Kohteet ovat olleet vilkasliikenteisten teiden varsilla, jolloin työturvallisuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Puuston ostaja on käyttänyt työssä vain ammattitaitoisia työn toteuttajia, Karvonen päättää.

Lisätietoja:

Markku Karvonen, p. 0295 024 689
Keski-Suomen ELY-keskus

 


Alueellista tietoa