Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Keski-Suomen ELY-keskus jakoi avustuksia rakennusperinnön hoitoon (Keski-Suomi)

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt avustuksia rakennusperinnön hoitoon yhteensä 26 kohteelle. Vuoden 2016 määrärahaa oli jaettavana 44 000 euroa. Lisäksi oli käytettävissä 5500 euron ympäristöministeriön erillismääräraha ja vuoden 2015 määrärahasta myönnettiin yksi 750 euron avustus. Avustuksina jaettiin siis yhteensä 50 250 euroa.

Avustuksia haki 42 hakijaa. ELY-keskukselta haettiin yhteensä noin 521 500 euroa, joten avustusmääräraha kattoi tarpeesta vain noin kymmenesosan. Ympäristöhallinnon rakennusperinnön hoidon avustuksia oli valtakunnallisesti jaettavana tänä vuonna yhteensä 850 000 euroa. Määrärahojen pienuus vaikutti mahdollisuuksiin myöntää avustuksia.

Avustuskohteet ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja avustettavat työt rakennusten perustuksiin, katteisiin ja julkisivuihin kohdistuvia, kohteiden suojeluarvoja säilyttäviä kunnostuksia. Myönnetyt avustukset vaihtelevat 500 ja 7 000 euron välillä.

Suurimmat avustukset myönnettiin valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä Jyväskylässä sijaitsevan Wivi Lönnin suunnitteleman asuinkerrostalon julkisivurappauksen kunnostamiseen ja Korpilahdella sijaitsevan työväentalo Rientolan huopakatteen kunnostukseen. Ympäristöministeriön erillismääräraha 5500 euroa osoitettiin rakennussuojelulailla suojellun Jyväskylän työväentalon alkuperäisten ulko-ovien uusimiseen vanhan mallin mukaisina.

Lisätietoa rakennusperinnön hoidon avustuksista

Avustukset rakennusperinnön hoitoon ovat valtion harkinnanvaraisia avustuksia. Ne on tarkoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niiden lähiympäristön säilyttäviin kunnostuksiin. Kunnostuksissa tulee säilyä rakennuksen historiallinen aitous ja työt on toteutettava perinteisin materiaalein ja työtavoin. Materiaalijäljitelmien käyttöä ei hyväksytä. Korjaustöissä sallitaan vain välttämättömät rakennusosien uusimiset. Avustus kohdistuu useimmiten rakennuksen julkisivujen ja rungon kunnostuksiin.

Hakemusten käsittelyssä painottuvat kohteen kulttuurihistoriallinen arvo, suojelutilanne ja sijainti arvokkaassa kulttuuriympäristössä tai maisema-alueella, kunnostustöiden luonne sekä tuen myönteinen merkitys rakennuksen tai kulttuuriympäristön säilymiselle. Avustus voi olla korkeintaan 50 % hankkeen hyväksyttävistä kokonaiskustannuksista, mutta määrärahan pienuuden vuoksi avustus on useimmiten tätä pienempi.

ELY-keskus valvoo avustusten käyttöä ja neuvoo kunnostusten toteutuksessa. Avustus maksetaan hakijoille aina takautuvasti töiden toteuduttua. Avustusten maksatuksista vastaa ELY-keskusten sekä TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (KEHA-keskus).

Palvelut/rahoitus ja avustukset  (www.ely-keskus.fi)

Ympäristöministeriön ohje hakijalle

Liite:  Lista myönnetyistä avustuksista

Lisätietoja:
Arkkitehti Liisa Bergius, puh. 0295 024 727, liisa.bergius(at)ely-keskus.fi

 

 

                   


Alueellista tietoa