Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Hirvensalmelle yli 6 500 hehtaarin uusi osakaskunta (Etelä-Savon ELY-keskus)

Hirvensalmelle Vahvajärven – Ryökäsveden – Liekuneen alueelle syntyy uusi noin 6 500 hehtaarin osakaskunta. Perustettavassa uudessa osakaskunnassa on 20 eri osakaskunnan alueet joko kokonaan tai osittain. Vain kaksi osakaskuntaa teki kielteisen päätöksen. Uusi osakaskunta aloittaa toimintansa ja kalastuslupien myynnin alkuvuodesta 2015. Yhdistyminen on ollut osakaskunnille edullista koska hanketta rahoittaa ja työpanosta tarjoaa Etelä-Savon ELY-keskuksen koordinoima EU:n osarahoitteinen Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke. Hankkeen tarjoama työpanos ja rahoitus on otettu Puulavedellä ilolla vastaan, hankkeen avulla on muodostunut 3 suurta osakaskuntaa, joiden pinta-ala on yhteensä lähes 15 000 hehtaaria. Aikaisemmin hankealueella oli noin 90 osakaskuntaa ja nyt yhdistymisten myötä enää noin 10. Yhdistymisessä osakkaiden omistus säilyy ennallaan, kalastusmahdollisuus lisääntyy ja hallinnointi vähenee.

Suonsalmen osakaskunta sekä Suonsalmi ja Ripatin osakaskunnat päättivät, että uuden perustettavan osakaskunnan raja katkeaa Suonsalmessa, Joutsantien kohdalla. Suonsalmen eteläpuolella olevat alueet liitetään uuteen perustettavaan Hirvensalmen osakaskuntaan. Suonsalmen pohjoispuolella olevat alueet liitetään myöhemmin mahdollisesti Keski-Puulavedelle muodostuviin suurempiin osakaskuntiin. Päätökset ennakoivat osakaskuntien yhdistämisen jatkuvan lähivuosina Keski-Puulan alueella. Osakaskuntien osakkaat ovat jatkossa osakkaina sekä suuressa Hirvensalmen osakaskunnassa että myöhemmin Puulan puolelle muodostuvassa suuremmassa osakaskunnassa.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Teemu Hentinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0400 623 207


Alueellista tietoa