Pohjanmaan elinvoimakeskus

Tervetuloa Pohjanmaan elinvoimakeskuksen sivuille!

Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa vuoden 2026 alusta lukien samoja tehtäviä kuin nykyinen Pohjanmaan ELY-keskus eli muun muassa elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Lisäksi Pohjanmaan elinvoimakeskus vastaa jatkossa myös liikennejärjestelmään, liikenneturvallisuuteen ja liikenteen toimivuuteen liittyvistä tehtävistä kolmen pohjalaismaakunnan alueella.

Päätoimipaikkamme sijaitsee Vaasassa ja toimipaikka Kokkolassa. 

Ajankohtaista

Valtion aluehallinnon tehtäviä hoitaa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla vuoden 2026 alusta Pohjanmaan elinvoimakeskus

Hallituksen esitys valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi on hyväksytty.  Vuoden 2026 alusta Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta nykyisten ELY-keskusten tilalle. Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelle perustetaan kaksikielinen Pohjanmaan elinvoimakeskus.

Lue tiedotteemme

Mika Palosaari Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi

Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtajan virkaan on nimitetty kauppatieteiden maisteri Mika Palosaari. Valtioneuvosto nimitti 27.11.2025 kymmenelle elinvoimakeskukselle ylijohtajat ajalle 1.1.2026–31.12.2030. Valtion aluehallinnon uudistuksessa perustetaan 10 alueellista elinvoimakeskusta ja uudistuksen myötä nykyiset 15 ELY-keskusta lakkaavat. Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 ja tulevat ylijohtajat aloittavat joulukuussa 2025 elinvoimakeskusten valmistelutehtävissä työ- ja elinkeinoministeriössä.

Lue lisää

Tietoa Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta

Organisaatiorakenne

  • Tutustu Pohjanmaan elinvoimakeskuksen organisaatioon tästä. 
     
Tehtävät

Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa vuoden 2026 alusta lukien samoja tehtäviä kuin nykyinen Pohjanmaan ELY-keskus eli muun muassa elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Lisäksi Pohjanmaan elinvoimakeskus vastaa jatkossa myös liikennejärjestelmään, liikenneturvallisuuteen ja liikenteen toimivuuteen liittyvistä tehtävistä kolmen pohjalaismaakunnan alueella.

Lue lisää tehtävistä:

Tapahtumat

Sidosryhmätilaisuudet syksyllä 2025 (kutsuvierastilaisuus)

  • Kokkola 25.11.2025
  • Vaasa 26.11. 2025

Lisätietoja muutoskoordinaattori Terhi Mäkinen (etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi)

Muualla verkossa

Lisätietoja

Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ylijohtaja Mika Palosaari
Pohjanmaan ELY-keskuksen elinvoimapäällikkö Terhi Mäkinen

Median yhteydenotot
Pohjanmaan ELY-keskuksen viestintäpäällikkö Mirella Kivelä 

etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi