Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Maaseudun kehittämisen hanke-, yritys- ja rakennetukien haku on jatkuvasti auki, EU-rahoituskausien vaihtuminen aiheuta muutoksia tuenhakijoille (Pirkanmaa)

Tilannekatsaus tuenhakijoille

EU:n nykyinen rahoituskausi 2014-2020 tulee päätökseensä. Vuonna 2021 käynnistyy siirtymäkausi, jonka aikana rahoitusta myönnetään nykyisen rahoituskauden säännöillä. Tuettavien kohteiden tulee toteuttaa kansallisen maaseutuohjelman ja Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelman (2014-2020) tavoitteita. Vuosi 2021 ei täten tuo muutoksia tuenhakijoillemme.

Pirkanmaan ELY-keskus ottaa vastaan hanke- ja yritystukien hakemuksia jatkuvasti. Tukipäätöksiä tehdään kuitenkin valintajaksoittain.

Aiemmassa tiedotteessamme olemme kertoneet, että runsaan kysynnän myötä Pirkanmaan ELY-keskuksen maaseudun kehittämisen yritystukiin ja kehittämishankkeisiin myönnettävät varat alkavat olla varattuja vireillä oleviin hakemuksiin. Pyrimme silti edelleen rahoittamaan hyviä kohteita ja mikäli määrärahamme eivät riitä, osa hakemuksista voidaan jättää Hyrrässä odottamaan kevään uusia määrärahoja.

Maatalouden rakennetukien haku on jatkunut vilkkaana koko vuoden 2020. Kaikki tukikelpoiset hakemukset on kuitenkin kyetty rahoittamaan. Rakennetukien osalta nyt vireille tulevat hakemukset käsitellään 15.1.2021 alkavalla päätöksentekojaksolla.

Investointien seuranta

Muistutamme tuensaajia hanke-, yritys- ja rakennetuella tuettujen investointien pysyvyyden vaatimuksesta. Tuetun investoinnin on oltava tukipäätöksen mukaisessa toiminnassa koko pysyvyysajan. Investointia ei saa tänä aikana pysyvästi tai merkittävissä määrin käyttää muuhun kuin tuen kohteena olevaan toimintaan. Pysyvyysaika on kirjattu tukipäätöksen ehtoihin.

Lisätietoja

Jere Talvitie
maaseudun kehittämisen asiantuntija, kehittämisvastaava
​​​​​​​jere.talvitie(at)ely-keskus.fi
​​​​​​​puh. 0295 036116, vaihde 0295 036 000