Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Kehittämisselvityksessä kartoitettiin parannuskohteita valtatielle 25 (Uusimaa)

Hangosta Mäntsälään ulottuva valtatie 25 on Länsi-Uudenmaan pääyhteys pääkaupunkiseudun suuntaan ja merkittävin poikittaisyhteys Länsi- ja Keski-Uudellamaalla lähellä pääkaupunkiseutua. Tien kehittämistarpeita kartoitettiin ELY-keskuksen tilaamassa selvityksessä, josta ilmenee, ettei valtatie täytä tällä hetkellä päätieverkolle asetettuja tavoitteita. Kiireellisimmät parannukset tulisivat maksamaan yhteensä 150 miljoonaa euroa.

Valtatie 25 on Suomen viennin ja tuonnin kannalta merkittävä väylä, jonka varteen on keskittynyt paljon raskasta teollisuutta ja logistiikka-alueita. Tien sujuvuudessa on kuitenkin paikoin puutteita ja erityisesti alle 80 km/h osuudet aiheuttavat raskaan liikenteen nopeuden vaihtelua. Tiellä tapahtuu myös suhteellisen paljon onnettomuuksia. Ympäristön kannalta ongelmallisia ovat suojaamattomat pohjavesialueet ja riittämätön meluntorjunta. Ongelmien odotetaan laajenevan liikenteen lisääntyessä.

Tavoitetilanteessa Virkkala-Nummela ja Rajamäki-Hyvinkää jaksot parannettaisiin nelikaistaisiksi ja muut osuudet Tammisaaresta Mäntsälään jatkuvaksi ohituskaistatieksi. Hangon ja Tammisaaren välillä tavoitteena on kaksikaistainen pääväylä. Koko paketin kustannusarvio on 550 miljoonaa euroa, mutta tavoitetilanteeseen edetään vaiheittain. Erittäin pikaista parantamista edellyttävistä kohteista on muodostettu 150 miljoonan euron hanke, joka sisältäisi muun muassa seuraavia toimenpiteitä:

  • Tynninharju–Suurlohjankatu 2+2 -kaistaistaminen
  • Ohituskaistaparit Karjaalle ja Meltola–Mustio välille
  • Liittymien parantaminen
  • Pohjavesisuojauksia ja meluntorjuntaa parannettaville osuuksille
  • Pienempiä parantamistoimenpiteitä

Toistaiseksi kehittämisselvityksessä esitettyjen pikaparannusten aikataulusta tai rahoituksesta ei ole vielä sovittu. Kärkikohteet ovat toisistaan riippumattomia ja niitä voidaan toteuttaa vaiheittain. Hanko–Hyvinkää -radan sähköistäminen ei pienennä valtatien 25 parantamistarpeita.

Edellinen valtatien 25 kehittämisselvitys on vuodelta 2011, jonka jälkeen lainsäädäntö, pääväylien palvelutasotavoitteet ja maankäytön tavoitteet ovat muuttuneet. ELY-keskuksen tavoitteena on tiestön pitkäjänteinen kehittäminen ja nyt tehty selvitys tuottaa taustatietoa valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun.

Tutustu raporttiin >

Tutustu hankkeen tietoihin (Väylä.fi) >

 

Lisätiedot:

Uudenmaan ELY-keskus, projektipäällikkö Heli Siimes, p. 0295 021 346


Alueellista tietoa