Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Kainuun ELY-keskus ei määrää Terrafame Oy:tä hallintopakolla (Kainuun ELY-keskus)

Terrafame Oy jätti 19.12.2015 Kainuun elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukselle ympäristönsuojelulain 123 §:ään perustuneen ilmoituksen. ELY-keskus antoi 23.12.2015 päätöksen, jossa katsottiin, että kyseessä ei ole ympäristönsuojelulain 123 §:ssä määritetyt yksityiskohtaiset edellytykset täyttävä poikkeuksellinen tilanne. Terrafame Oy on hakenut muutosta päätökseen. ELY-keskus aloitti päätöksenteon jälkeen hallintopakkomenettelyn Terrafamen suorittamien ylimääräisten juoksutusten toistamisen kieltämiseksi.

ELY-keskus on 7.4.2016 antanut ratkaisun ympäristönsuojelulain mukaisesta hallintopakkoasiasta. ELY-keskus on katsonut, että edellytyksiä hallintopakon määräämiseen ei ole.

Tekemiinsä laskelmiin perustuen valvontaviranomainen arvioi kaivosalueen vesitilanteen kehittyneen sellaiseksi, että sitä ei ole mahdollista saada hallintaan ympäristölupien puitteissa. Käytännössä Terrafame siis joutuu rikkomaan luvissa asetettuja määräyksiä saattaakseen kaivosalueella olevien vesivarastoaltaiden vesitilanteen ympäristöturvalliseen tilaan. Muussa tapauksessa riskinä on hallitsematon päästö ympäristöön vesivarastoaltaiden täyttyessä.

Ympäristövahinkojen ehkäiseminen ja rajoittaminen mahdollisimman pieniksi on toiminnanharjoittajan vastuulla. Toiminnanharjoittajalla on velvollisuus minimoida ympäristöriskit, vaikka tämä edellyttäisi ympäristölupien rikkomista. Ylimääräisten juoksutusten toistamisen kieltämisen myötä näiden toimien suorittaminen ei olisi mahdollista. ELY-keskus katsoo, että tosiasiallisen toisintoimimismahdollisuuden puuttuessa hallintopakolla määräämiseen ei ole edellytyksiä.

 

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
yksikön päällikkö Sari Myllyoja, p. 029 502 3833 (ympäristöturvallisuus),
yksikön päällikkö Kari Pehkonen, p. 029 502 3856 (patoturvallisuus).


Alueellista tietoa